keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Suklaakuorrutetut suklaacupcaket



Pääsin vihdoin kokeilemaan uuden leivontakirjani "The Hummingbird Bakery Cookbookin" (ks. aiempi postaus) antia. Tein kirjan ohjeella suklaakuorrutettuja suklaacupcakeja, joiden pohja on paholaisenkakkua muistuttava pehmeä suklaakakkupohja. Koristeena käytin Dr Oetkerin viehättäviä Vinterströssel-koristeita. Käytin paperisia muffinssivuokia, joita kirjan kuvissakin näytti käytetyn. Omat vuokani osoittautuivat aika pehmeiksi, eli taikina painoi niitä hivenen turhan leveiksi. Olisikohan parempi käyttää kertakäyttöfoliovuokia? Kirjan mukaan tämä kuorrutemäärä riittää 12 cupcakeen, sitä jäi kuitenkin itselläni todella paljon yli. Paljonko sitä olisi oikein pitänyt läjätä kakkusten päälle? Nytkin tuntui että cupcaken korkeudesta puolet oli kuorrutetta. Ohje ei sisällä varsinaista suklaata lainkaan, vaan ainoastaan kaakaojauhetta, mutta hyvää oli joka tapauksessa.
Suklaakuorrutetut suklaacupcaket


100g vehnäjauhoja
20g kaakaojauhetta
140g fariinisokeria
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
40g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
120ml täysmaitoa
1 muna
1/4 tl vaniljaesanssia


1. kuumenna uuni 170 asteeseen
2. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, sokeri, suola ja voi ja sekoita monitoimikoneella seosta kunnes sen koostumus on hiekkamainen
3. vispaa toisessa kulhossa yhteen maito, vaniljaesanssi ja muna
4. kaada munaseoksesta puolet jauhoseokseen, käytä monitoimikonetta hetki normaaliteholla, käännä sitten isolle teholle hetkeksi jotta kokkareet hajoavat
5. vähennä vispaustehoa ja kaada hitaasti loput munaseoksesta taikinaan, jatka sekoittamista muutama minuutti kunnes taikina on pehmeä ja tasaista (varo ylivispaamista)
6. Lusikoi seos cupcake/muffinssivuokiin niin, että vuoista on täynnä noin 2/3
7. paista uunissa noin 20-25min (omassa uunissani jopa alle 20min riitti aivan hyvin) tai kunnes taikina tuntuu pesäsienimäiseltä eli ponnahtaa takaisin sitä sormella painaessa, ja sisään työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa
8. jäähdytä


Kuorrute:
300g tomusokeria
100g voita huoneenlämpöisenä
40g kaakaojauhetta siivilöitynä
40ml täysmaitoa


Vispaa sokeri ja voi vaahdoksi mieluiten käyttäen monitoimikonetta. Vähennä tehoa ja ala lisätä maitoa muutama teelusikallinen kerrallaan. Kun kaikki maito on sekoittunut, nosta tehot nuppiin ja vispaa kunnes seos on kevyttä ja ilmavaa (tähän menee noin 5min). Mitä kauemmin vispaat, sitä keveämpää kuorrutteesta tulee. 






Valkosipuli-persiljarisotto



Risotto on fiksua ruokaa. Nopeaa, helppoa ja loputtomasti muunneltavissa. Käy sekä juhlaan alkuruuaksi että arkeen lounaaksi tai päivälliseksi, ainesten kanssa voi hifistellä (esim. shampanjarisotto) tai pitäytyä hyvissä perusyhdistelmissä (esim. kinkku+herne).

Risotto ei tarkoita keitettyä riisiä, johon on sotkettu muita aineksia, vaan risoton jujuna on paitsi kuullottaa riisi pannulla, kypsentää se imeyttämällä kuumennettua liha- tai kasvislientä riisinjyviin. Koostumus ei saa muistuttaa liisterimäistä riisipuuroa, mutta keitoltakaan se ei saa näyttää. Risotto on juuri sopivaa, kun se haarukkaa ylösalaisin kääntämällä tipahtaa haarukasta pienellä viiveellä mutta jättämättä haarukkaan mitään muuta kuin hiukan nestettä. Kaikissa klassisissa risotto-ohjeissa on parmesaania ja voinokare, jotka lisätään kypsentämisen lopussa antamaan paitsi makua, myös kiiltoa ja "liimaa" riisinjyvien väliin.

Kokeilin tänään Gordon Ramsayn "Sunday Lunch" -kirjan ohjetta wild garlic & parsley risotto. Nuorta villivalkosipulia ei keskellä Suomen talvea ole saatavilla, joten käytin kiinalaista yksikyntistä valkosipulia joka on tavallista valkosipulia miedompaa. Sileälehtipersiljakin vaihtui lähikaupan valikoimaperusteisista syistä tavalliseen persiljaan, mutta lopputulos oli silti herkullinen ja uskoisin sen olevan hyvin lähellä alkuperäistä.

Valkosipuli-persiljarisotto


1,3 litraa kana/kasvislientä
3 rkl oliiviöljyä
3-4 villivalkosipulinkynttä hienonnettuna (käytin 3/4 pienestä yksikyntisestä kiinalaisesta valkosipulista raastettuna) 
4 salottisipulia hienonnettuna
350g risottoriisiä (esim. Carnaroli)
merisuolaa ja juuri rouhittua mustapippuria
muutama voinokare
100g parmesaania (käytin noin 70g)
kourallinen lehtipersiljaa silputtuna (käytin 1 ruukun tavallista persiljaa)


1. kuumenna kana/kasvisliemi kiehuvaksi (pienennä sitten lämpöä ettei liikaa haihtuisi toim. huom.)
2. kuumenna oliiviöljy pannussa (iso korkeahkoreunainen paistinpannu on hyvä toim. huom. ja lisää valkosipuli ja salottisipulisilppu
3. kypsennä 2-3min kunnes sipulit ovat pehmenneet
4. lisää riisi ja kääntele pannulla kunnes riisinjyvät näyttävät läpikuultavilta
5. ala lisätä kuumaa lientä kauhallinen tai kaksi kerrallaan riisiin ja sekoittele rauhallisesti (kätevä tapa on heilutella pannun pohjaa myöten kapea lastaa, näin riisinjyvät sekoittuvat pohjaa myöten liemeen toim. huom.)
6. kun suurin osa liemestä on pannulla, ala maistella riisiä säännöllisin väliajoin kunnes se on sopivaa; riisin tulee olla al dente eli kypsää mutta jyvän keskellä sitkeämpi kohta
7. kun riisi on kypsää, ota pannu pois liedeltä
8. lisää voi ja sekoittele se risottoon; lisää sitten persilja ja parmesaani
9. tarjoa heti parmesaanin kanssa




Jouluaatonaaton suklaabavaroise



Anoppi pyysi tuomaan mukanaan jälkiruokaa (käymme perinteisesti anoppilassa isommalla porukalla jouluaatonaattona). Tiesin, että suolaisempaa lajia olisi aika tavalla joten jokin kevyemmän oloinen jälkiruoka olisi hyvä. Mies ja veljensä tykkäävät kovasti suklaasta joten näillä parametreillä lähdin sitten selailemaan kirjoja. Päädyin loppujen lopuksi yhdistelmään kahta Jennifer Donovanin kirjan "Suklaa - 365 vastustamatonta makuelämystä" bavaroiseohjetta. Bavaroise ei ole jäädyke, eikä oikein tavanomainen vanukaskaan mutta jos se väkisin suomentaa pitääniin vanukas varmasti kuvaa sitä parhaiten. Vadelmakastikkeen kehittelin itse bavaroisen kaveriksi.

Suklaabavaroise vadelmakastikkeella


1,75dl maitoa
3 dl kermaa vaahdotettuna kovaksi vaahdoksi
2 rkl Galliano-likööriä
125g suklaata + pari palaa koristeluun
1 tl vaniljasokeria
4 keltuaista
6 liivatelehteä
3 rkl ja 1 tl hienosokeria


1. kuumenna maito, likööri ja suklaa kattilassa sekoittaen kunnes suklaa on sulanut, siirrä sitten kattila sivuun jäähtymään
2. liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kunnes ovat pehmenneet
3. purista liivatteista liika vesi pois ja tiheään sekoittaen sulata ne suklaamassaan
4. vatkaa puhtaassa kulhossa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi
5. lisää munavaahto ohuena nauhana sekoittaen suklaaseokseen
6. kaada seos puhtaaseen kulhoon ja laita sivuun huoeenlämpöön 1-1,5 tunniksi kunnes se alkaa jonkin verran kovettua
7. öljyä vanukasmuotti (voit hyvin käyttää rengaskakkuvuokaa)
8. nostele kerma seokseen ja sekoita varovasti
9. kaada seos muottiin, peitä kelmulla ja anna hyytyä seuraavaan päivään
10. kumoaminen: laske altaaseen kuumahkoa vettä ja anna vuoan kellua vedessä hetken, näin pinta sulaa ja irtoa hyvin.; kumoa sitten bavaroise tarjoiluvadille
11. raasta pinnalle suklaata


Vadelmakastike


1 dl hienosokeria
300g pakastevadelmia


1. soseuta
2. tarkista makeus, lisää tarv. sokeria
3. tarjoa juuri lusikalla sekoitettuna



tiistai 29. joulukuuta 2009

Äärimmäinen lasagne


Illanistujaisiin sopisi vaikkapa lasagne. Mainettaan helppotekoisempi, ja harva sen mehevyyttä pystyy vastustamaan. Tätä ohjetta kokeilin ensi kerran tupaantuliaisissa kaksi vuotta sitten, ja parempaa en olee löytänyt. Alkuperäinen ohje on Angela Hartnettin käsialaa, tässä sivuhuomautuksina muutama helpotus jotka olen itse kokeilemalla löytänyt. Jujuna on erityisesti kokonaisten basilikanlehtien sijoittelu omiksi kerroksikseen. Yllä oleva kuva on lasagnen kerrostamisvaiheesta, tuossakin on basilikanlehtien määrä hieman alakanttiin eli niitä voi lisätä niin paljon kuin ikinä uskaltaa. Lehdet kannattaa käsin repiä ja hieroa käsien välissä hieman rikki jotta aromaattiset öljyt vapautuvat.

Angela Hartnettin lasagne                                          
           
Bolognesekastike:
750g naudan paistilihakuutioita                                    
2 rkl oliiviöljyä                                                            
1 iso porkkana kuutioituna                                          
sellerinvarsi silputtuna
1 sipuli hienonnettuna                                                   
1 rkl tomaattipyreetä                                                     
2 valkosipulinkynttä murskattuna                                    
loiskaus punaviiniä


Valkokastike:
50g voita                                                                        
50g vehnäjauhoja                                                            
6 dl täysmaitoa                                                           
100g parmesaania    
                                                       
9-12 tuorelasagnelevyä                                               
ruukku basilikaa                                                         

1. Ruskista vihannekset pannulla                                   
2. lisää liha ja ruskista n. 5min                                   
3. lisää pyree ja keitä 1min paksuksi kastikkeeksi                                            
4. lisää noin 3-4 dl kylmää vettä ja keitä kannella peitettynä 1,5h
5. ota kansi pois ja keitä noin 30min
6. lisää viini

7. Valmista valkokastike:                                               

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauho sekoittaen nopeasti ja ruskista 1min. Siirrä kattila pois levyltä ja kovasti vispaten/sekoittaen kaada ohuena nauhana maitoa 2-3 dl kastikkeeseen. Siirrä takaisin levylle ja lisää maitoa sitä mukaa kun seos imee nesteen itseensä ja paksuuntuu. Lopullisen kastikkeen ei tarvitse olla hirveän paksua. Kun kastike on valmista, lisää 2 rkl parmesaania.

8. Kuumenna uuni 200 asteeseen

9. Levitä laakean, mahdollisimman neliömäisen vuoan pohjalle ohuelti valkokastiketta. Laita päälle 1 kerros lasagnelevyjä. Kaada päälle lihakastiketta. Sirottele kokonaisia basilikanlehtiä päälle. Ripota parmesaania basilikan päälle. Seuraavaksi uusi levykerros, jonka päälle valkokastiketta, lihakastiketta, basilikaa ja parmesaania tässä järjestyksessä. Jatka kerrostamista; päällikerroksen tulee koostua vain lasagnelevyistä joiden päälle kohtuupaksulti valkokastiketta ja päälle ripotellen parmesaania.

10. Peitä foliolla ja paista uunissa 40min. Ota folio pois ja paisti 8-10min kunnes pinta on saanut kunnolla väriä. Tarjoa kuumana.

Nopeampi muunnos bolognesekastikkeesta

600g paistijauhelihaa
2-3 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1-2 pss keittojuureksia
1 prk yrttistä tomaattimurskaa
1/2 yksikyntinen valkosipuli raasteena
suolaa, mustapippuria, ripaus korianteria


1. kuullota sipuli
2. lisää jauheliha ja ruskista
3. lisää loput aineet, hauduta kastikkeeksi
4. jatka kuten alkuperäisessä ohjeessa

Höyhenenkeveä tiramisu





Tiramisu on helppotekoinen, syntisen mehevä ja vaikkapa uudenvuodenaaton illanistujaisiin sopiva jälkiruoka. Aidoista aineksista tehty tiramisu on ihanaa, mutta niin tuhtia tavaraa että santsit on parempi jättää väliin. Kakkua on kuitenkin helppo keventää muutamalla niksillä, jotka eivät muuta lopputulosta niin paljoa että kakku pitäisi nimetä uudelleen (vrt. kaikenmaailman Pirkka-lehden mansikkamisut...).


Höyhenenkeveä tiramisu

2 valkuaista
2 keltuaista
3 rkl sokeria
1 prk vanillaa
1 prk (noin 200g) kevyttä, maustamatonta tuorejuustoa (esim. 13% Viola)
8dl kahvia
2 rkl rommia
tummaa kaakaojauhetta
savoiardi-keksejä tai 3 pyöreää sokerikakkupohjaa (käytän itse aina jonkin verran sokerikakkupohjaa koska siitä revityillä paloilla on helppo tilkitä keksien välisiä rakoja kulmissa; jos käyttää pyöreää vuokaa lienevät sokerikakkupohjat kätevimpiä; jos käytän sokerikakkupohjia valelen ne kahvilla kun taas savoiardit upotetaan kahviin ja nostetaan heti ylös - niitä ei siis lilluteta kahvissa vaan ainoastaan alas-ylös)

1. vaahdota vanilla
2. vaahdota valkuaiset
3. vaahdota sokeri+keltuaiset
4. sekoita tuorejuusto keltuaisseokseen
5. yhdistää tuorejuustoseos ja kermavaahto, älä vatkaa vaan kääntele ne yhteen
6. lisää joukkoon valkuaisvaahto
7. sekoita rommi kahviin
8. laita pyöreän vuoan pohjalle 1 sokerikakkkupohja ja kastele perinpohjaisesti kahvilla
9. päälle tasainen kerros vaahtoa
10. seuraavaksi sokerikakkupohja, kastele kahvilla
11. toinen vaahtokerros
12. viimeinen sokerikakkukerros, kastelu kahvilla
13. päälle loput vaahdosta
14. siivilöi päälle runsaasti kaakaojauhetta
15. seisota jääkaapissa vähintään 3h ennen tarjoilua

- jos haluaa aidomman version, voi korvata tuorejuuston mascarponella
- rommin voi jättää pois tai vaihtaa baileysiin / kahluaan
- vanillan voi korvata tavallisella kermavaahdolla, mutta silloin kakusta tulee mauttomampi

maanantai 28. joulukuuta 2009

Herneiden keitto

Sopivan kevyttä välipäivien ruokaa, ja maku on pirteämpi kuin perinteisessä rokassa.



Herneiden keitto

225g keitettyjä kikherneitä huuhdottuina ja valutettuina (esim. 1 tölkki GoGreen-sarjan käyttövalmiina kikherneitä)
1 pss pakasteherneitä
1 sipuli
1 nippu tuoretta persiljaa
3 rkl öljyä
1 litra vettä
2 kanaliemikuutiota
puolen sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

1. Soseuta sipuli ja persilja tahnaksi, lisää tarv. 1-2 rkl öljyä jotta tahnasta tulisi tasaista
2. kuullota tahna öljytilkassa miedolla lämmöllä
3. lisää kikherneet, kääntele joitakin minuutteja
4. lisää neste ja liemikuutiot, keitä 10 min
5. lisää pakasteherneet ja keitä vielä 10 min
6. soseuta osittain, jotta jää sattumaiseksi. lisää sitruunamehu ja mausta.

Designburgerit





Joskus tekee mieli kunnon hampurilaista. Niihin törmää ajoittain ravintoloissa ja joskus brillikioskeissa, varsinaisten hampurilaispaikkojen tarjonta on yleensä kehnoa majoneesissa uivaa ns. mättöä. Parasta tulee, kun tekee itse! Tähän settiin, joka sisältää useita kastikkeita, on otettu vaikutelmia muutamasta Gordon Ramsayn ohjeesta.

Design-burgerit

Tomaattirelissi

2 rasiaa miniluumu- tai kirsikkatomaatteja puolitettuna
4 rkl raastettua parmesaania
kuivattuja yrttejä
mustapippuria, savuaromista suolaa
valkosipulijauhetta
1 paprika paloiteltuna
oliiviöljyä
raastettua sitruunankuorta
3 rkl balsamiviinietikkaa

1. Uuni 200 asteeseen
2. sekoita ainekset kulhossa ja levitä leivinpaperitetulla pellille
3. paista kunnes kypsiä ja hivenen mustaa paistuneimmissa kohdissa
4. lisää balsamiviinietikka ja soseuta nopeasti jättäen "sattumaiseksi"

Kurkkukastike

puolikas kurkku raastettuna
1 prk kevytkermaviiliä

Salsaa

Joko valmissalsaa tai itsetehtyä

Kasvikset

Hienoksi suikaloitua jäävuorisalaattia
Pihvi- tai terttutomaattia ohuina viipaleina

Karamellisoitu sipuli

2 punasipulia
2 rkl hunajaa
oliiviöljyä

1. suikaloi sipulit
2. kuullota sipulit pehmeiski oliiviöljyssä
3. lisää hunaja ja kääntele kuumalla pannulla kunnes sipuleilla pehmeä ja hieman tahmainen koostumus.

Jauhelihapihvit

60-700g naudan paistijauhelihaa
1/2 dl korppujauhoja
4 rkl chiliöljyä
1 rkl paprikajauhetta
1/2 tl cayennepippuria
1 rkl kuivattuja yrttejä
1 rkl mustapippuria
1/2 rkl savuaromista suolaa
1/2 rkl valkosipulijauhetta

Sekoita ja muotoile 8 ohueksi pihviksi. Paista oliiviöljyssä kuumalla paistinpannulla kääntäen vain kerran jotteivät mehut karkaa.

Sämpylät

8 kpl valmiita hampurilaissämpylöitä, itse leivottuja sämpylöitä tai muita vehnäsämpylöitä. Lämmitä noin 4 min uunissa ritilällä päällipuoli alaspäin.

Burgerien kokoaminen

1. pohjalle sämpylän pohjaosa
2. päälle salaattia reipas kourallinen
3. pihvi
4. sipulia
5. tomaattiviipaleita
6. kansi
7. lautaselle burgerin viereen reilut lusikalliset relissia, salsaa ja kurkkukastiketta

Kevyempää välipäiviksi




Ajattelin elellä joulun raskaiden laatikoiden jälkeen salaattilinjalla (ainakin uuteenvuoteen asti). Seuraavan salaatin kehittelin kesällä, mutta aineksia pitäisi löytyä ympäri vuoden. Nimesin sen kaikella rakkaudella ituhipin salaatiksi.


Ituhipin salaatti kahdelle

1 pkt marinoitua kovaa tofua
1 ruukku vehnänorasta
1 ruukku basilikaa
1 ruukku tammenlehväsalaattia tai 1 pehmeälehtinen keräsalaatti
4 (tai kaksi isoa) porkkanaa
1 rasia keltaisia kirsikkatomaatteja
2 omenaa
hummusta
mustapippuria
sitruunamehua
oliiviöljyä

1. Leikkaa tofu 4 "pihviksi", sivele pinta molemmin puolin öliiviöljyllä ja pariloi/paista/grillaa niitä 3-5minuuttia
2. Huuhdo ja linkoa salaatinlehdet ja asettele ne kahdelle lautaselle pediksi
3. Silppua kourallinen vehnänorasta per lautanen ja sirottele päälle. Tee sama basilikalle.
4. Huuhdo ja puolita kirsikkatomaatit ja sirottele ne lautasille
5. Raasta porkkanat ja levitä raaste lautasille
6. Levitä 2 rkl hummusta raasteen sekaan
7. Kuutioi omenat pieneksi ja sirottele lautasille
8. Pirskota päälle sitruunamehua ja sirottele päälle mustapippuria
9. Aseta salaatin päälle tofupihvit

Karpalo-kinuskijuustokakku



Tämän kehittely vaati muutaman yrityskerran sen suhteen, mihin kohtaa kinuskin laittaa. Se kun sulattaa herkästi liivatteen rakenteen jos pääsee sen kanssa kosketuksiin. Tuoreet karpalot ovat parhaita, niistä jättäisin pois tuon hyytelösokerikiilteen joka on omiaan pakastuksessa aina hieman happamammaksi muuttuville marjoille.


Karpalo-kinuskijuustokakku

Aloita kakun teko viimeistään aamulla, jos vieraat tulevat illalla. Pohjan ja kinuskikerroksen voi hyvin tehdä jo edellisenä iltana.

Öljyä pyöreän irtopohjavuoan reunat. Leikkaa leivinpaperista vuoan reunojen korkuiset suikaleet ja painele ne reunoihin. Öljy toimii "liimana" pitäen suikaleet paikalleen. Huom! Suikaleiden tulee ulottua aivan vuoan pohjaan - muuten vuoan reunojen irrotusvaiheessa tulee ongelmia kinuskerroksen tarttuessa vuokaan.

Pohja:
1/2 pkt digestivekeksejä
2-4 rkl öljyä
2-3 rkl maitoa

Valmista käsin murustaen tai koneella sekoittaen pehmeähkö, helposti työstettävä pohjaseos.  Painele seos tarttumatonpintaisen irtopohjavuoan pohjaan.

Kinuskikerros:
2 dl kermaa
2 dl fariini- tai muuta tummaa sokeria
2 rkl voita

Laita kerma ja sokeri kattilaan ja hitaasti sekoitellen kuumenne kiehuvaksi. Ajoittain sekoitellen anna kiehua reippaasti kuplien, kunnes seos alkaa sakeutua. Testaa sakeus tiputtamalla tippa seosta lautaselle; jos tippa hyytyy pehmeäksi ja kiinteäksi eikä lautasta kallistaessa valu lainkaan, on seos sopivan tiukkaa. Levitä kinuski pohjan päälle. Hyydytä 2h jääkaapissa.

Juustokakkuseos:
2 dl vispautuvaa vanillaa
1,5 dl sokeria
200 g tuorejuustoa (esim. 13% maustamaton Viola)
1,5 rkl sitruunamehua
2 tl vaniljasokeria
8 liivatelehteä

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vispaa vanilla kovaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa juusto, sokeri ja sitruunamehua sekä vaniljasokeri tasaiseksi seokseksi.  Yhdistä vanilla ja juustoseos. Kuumenna tilkka vettä mikrouunissa ja liota liivatteet siihen. Kaada liivate seokseen, sekoita nopeasti ja reippaasti tasaiseksi ja kaada vuokaan. Tasoita lastalla ja hyydytä 3-4 tuntia jääkaapissa.

Karpalokerros:
300g tuoreita/pakastettuja jäisiä karpaloita
2 dl vettä
karpalomehutiivistettä
1,5 dl hyytelösokeria

Levitä karpalot juustokerroksen päälle. Kuumenna vesi kiehuvaksi pienessä pinnoitetussa kattilassa. Lisää hyytelösokeri ja karpalomehutiivistettä sen verran kuin vaaditaan haluamasi värin saavuttamiseksi. Keitä sekoitellen kunnes seos kirkastuu. Lusikoi karpaloiden päälle. Hyydytä jääkaapissa noin 2h.

Kun haluat tarjota kakun, irrota reunat ja vedä varovasti leivinpaperisuikaleet pois.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Karpalo-suklaacookiet


Piti keksiä miehen veljelle pieni jouluyllätys, joten päätin leipoa keksejä ja cupcakeja.

Keksiohje on muunnelma paljon käyttämästäni ohjeesta, johon yleensä tulee rusinoita. Tuli vähän epämuotoisia kun sohlasin leivinpaperin kanssa, mutta ovatpahan kotoisan omatekoisen oloisia...

Karpalo-suklaacookiet


2dl jauhoja
1/3 dl spelttilesettä
2/3 dl neljänviljanhiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 dl muscovado- tai fariinisokeria (jos käytät spelttiä, on fariini parempi koska se tuo ekstrakosteutta jota speltti kaipaa)
2 munaa
1 rkl vaniljasokeria
3-5 rkl kasviöljyä
kourallinen kuivattuja karpaloita
100g suklaata isoiksi paloiksi rouhittuna


1. Lämmitä uuni 190 asteeseen
2. Sekoita keskenään kaikki muut aineet paitsi öljy ja suklaa
3. Lisää öljy ja suklaa
4. Nostele nokareiksi uunipellille
5. Paista noin 10-12 min kunnes kullanruskeita

maanantai 21. joulukuuta 2009

Kirjaostos: The Hummingbird Bakery Cookbook



Sorruin taas keittokirjashoppailuun Play.comissa josta tekee usein todella edullisia löytöjä, ja bonuksena toimittavat Suomeenkin postikuluitta.

Tällä kertaa mukaan tarttui Tarek Maloufin "The Hummingbird Bakery Cookbook". Kyseisellä leipomolla on kaksi toimipistettä Lontoossa ja hyvin omistautunut asiakaskunta (on tiemmä julkkistenkin suosiossa, erityisesti Notting Hillin toimipiste). Leipomo keskittyy amerikkalaistyylisiin cupcakeihin, muffinsseihin, kakkuihin ja brownieihin.

Kirja on taivaallisen ihana ainakin ensiselailulla; kuorrutteet ovat täyteläistä luksustavaraa, reseptit moneen kertaan leipomon asiakkailla testattuja, ohjeet selkeitä ja kuvat kertakaikkisen kauniita.

--------------

Kommentti 10.4.2011: nyt kun on kulunut noin vuosi kirjan ostamisesta voin todeta tästä tulleen yksi suosikkikeittokirjoistani. Reseptit ovat helppoja, herkullisia ja monipuolisesti muunneltavissa. Ostin tämän ystäväpariskunnalle joululahjaksikin.

Pesto-tomaattitortut Gordon Ramsayn tapaan





Alkuperäinen ohje on Gordon Ramsayn keittokirjasta "Fast Food". Olen muokannut sitä hieman talviseen suomalaiseen raaka-ainevalikoimaan istuvammaksi. Kevyenoloisia, koska taikina on lehti- eikä perusvoitaikinaa.


Pesto-tomaattitortut

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Pesto:
100g pinjansiemeniä
2 ruukkua tuoretta basilkaa
1/2 dl oliiviöljyä
mustapippuria, karkeaa suolaa
3 rkl jauhettua parmesaania
3 valkosipulinkynttä

Laita aineet kulhoon. Soseuta/jauha. Jos mahdollista, anna maustua yön yli jääkaapissa. Ennen käyttöä sekoita hyvin.

Lehtitaikinalevyjä
Kirsikkatomaatteja
Tuoretta basilikaa
Tuoretta tai pakastettua rosmariinia
Jauhettua parmesaania
Purjoa, ruohosipulia
Oliiviöljyä
Suolaa, mustapippuria

Leikkaa lehtitaikina neliöiksi ja laita neliöt uunipellille.  Levitä kullekin nliölle noin 1 rkl pestoa. Ripottele päälle karkeasti silputtua basilikaa, tomaatinpuolikkaita, hienonnettua purjoa ja hienonnettua ruohosipua. Ripottele päälle suolaa, pippuria, reippaasti parmesaania. Lopuksi valuta ohuena norona noin 1 rkl öljyä per kolme neliötä.

Paista uunissa tiheään seuraten, kunnes taikina on noussut, kuivanut ja saanut tummanruskeaa väriä. Tarjoa lämpiminä.

Matchan lähteillä




Matcha on jauhettua japanilaista vihreää teetä, jota käytetään teeseremonioiden ohella leivontaan ja esimerkiksi Japanissa joka paikasta löytyvän matchapehmiksen tekoon. Yleensä matchan valmistukseen käytetään hyvin laadukasta teetä jotta aromi on pehmeä, ei kitkerä, ja väri olisi hyvä.


Matchaa voi olla vaikea löytää Suomesta. Tokyokan Helsingissä myy kyllä matchaa, mutta ellei halua tehdä reissua paikan päälle on tilattava vähintään 50 eurolla tavaraa jotta suostuvat postimyyntiin.

Edelliseltä japaninreissulta palattuani teki kovin mieli matchapehmistä, joten kyseistä vihreää puuteria piti jostain saada. Aikani googleteltuani löysin loistavan puljun: Hibiki-an. Kyseessä on Kioton lähellä Ujissa sijaitseva teeplantaasi joka suoramyy kuluttajille tuotteitaan. Kun sieltä kerran tilaa, pistävät jatkossa tulemaan herttaisen tee-newsletterinsä jossa kertovat historiaa, satouutisia ja muutakin mielenkiintoista inside-juttua japanilaisen teen maailmasta. Heidän matchansa on korkealaatuista (sikäli kuin minä osaan arvioida), toimitetaan fiksusti ja hyvin säilyvästi pakattuna ja tilaus tuli Suomeen parissa päivässä. Hinnatkin ovat vallan kohtuulliset. Englantiakin osaavat oikein hyvin, mikä japsien kohdalla ei koskaan ole itsestäänselvyys.

Jaa mitenkö sitä ihanan raikasta matchapehmistä tehdään?

Matchajäätelö


1 pkt vaniljajäätelöä, anna pehmetä huoneenlämmössä tai jääkaapissa
3-8 rkl matchajauhetta (se, paljonko tarvitaan, riippuu jauheen vahvuudesta)


Lisää jauhetta jäätelöön voimakkaasti sekoittaen, kunnes väri vastaa tätä

Kakku kuin sadusta

Toivottavasti mahdollisimman monella blogin lukijoista on ollut ilo nähdä Hayao Miyazakin ihana animaatio "Tonari No Totoro", suomennettu nimellä "Näkymätön ystävä". Se kertoo kahdesta pienestä tytöstä joiden äiti on sairaalassa. Tytöt asuvat isänsä kanssa talossa metsän laidalla, ja eräänä päivänä metsässä leikkiessään kohtaavat metsänhenki Totoron, ison pörröisen otuksen, joka soittaa okariinaa ja huolehtii metsästä. Maailman positiivisin elokuva.

Kaverit olivat heinäkuisiin polttareihini valinneet Japaniteeman, jonka kruunasi Totorokakku! Ikinä en ole näin hienoa kakkua nähnyt. Makukin oli oikein mainio hedelmätäytteineen.


Turun parasta sushia

Kesti kauan tottua sushiin, mutta nyt siihen iskee välillä suoranainen mieliteko. Kaikki kelpaa norimakista nigiriin, ainoa jonka makeus jotenkin tökkii ovat inarit eli tofutaikinaan kääritty riisi.

Turun parhaat sushit löytyvät mielestäni Skanssin Len's Sushigalleriasta. Valikoima on laaja, tiistaisin saa lisäksi jopa raamenit, pöydiltä löytyy söpöt sushinsyöntioppaat, kala on selvästi tuoretta ja laadukasta ja vähän erikoisempiakin makuyhdistelmiä löytyy. Matchalatteakin myyvät mutta se tuntuu usein olevan loppu, liekö syynä suuri suosio. Seesamiset californiarullat ja tonnikalanigirit voisi nimetä erityisherkuiksi. Sushi on sen verran taidelaji, etten itse ole niitä kauheasti kotikokkaillut, tulos kun ei harjoituksen puutteen vuoksi tuppaa kauheasti miellyttämään silmää. Viime vuosina on täälläkin seudulla ilmoiteltu jos jonkinmoisista sushikursseista, pitäsköhän mennä.

Viimeksi söin todella hyvää kotisushia heinäkuussa, kun kaverit olivat valinneet Japaniteeman polttareihini. Alla kuvia heidän herkullisista norimakeistaan. Täytyy pistää johonkin postaukseen kuva polttareiden Totorokakustakin, ikinä ei kukaan ole minulle aiemmin yhtä hienoa kakkua tehnyt!


Pikaista lohipastaa

Olin sopinut meneväni hyvän ystävän kanssa Turun vanhanajan joulumarkkinoille, mikä osoittautui loistoideaksi. Saimme raitista ilmaa ja tuli nautittua tuomiokirkkoalueen maisemista lumituiskussa. Olen iloinen joulukaupunkiprojektin tänne houkuttelemien turistien puolesta: kerrankin Turku näyttää siltä kuin postikorteissa!

Joulumarkkinot tarjosivat aika vähän uutta; ihan mukavia käsitöitä oli tarjolla mutta ruokapuolen innovaatiot olivat aika heppoisia. Liekö sekin vaikuttanut että oli markkinoiden viimeinen päivä.

Kävimme lounaalla Aboa Vetus & Ars Nova -museon Aula Café:ssa, joka tarjosi pirteän jouluhenkisen buffetin. Salaattipöydässä oli mm. marinoituja viherpapuja, ihania oliiveja, vihersalaattia, kevyttä kaprisperunasalaattia, marinoituja katkarapuja, savulohta... Lämminruokapuoli koostui lihan lisäksi tähtianiksella maustetuista uunijuureksista ja lanttulaatikosta. Ihania kakkujakin oli tarjolla, mutta pidän parin päivän karkkilakkoa ennen joulunpyhien herkuttelua...

Kotiin päästyä piti saada äkkiä jotakin nopeaa aikaiseksi, joten käväisin kaupassa pikavauhtia. Teki mieli pastaa, lopputulos oli sangen onnistunut.

Pikainen lohipasta


200-250g kylmäsavulohta
1 sipuli silputtuna
nippu kevätsipulia silputtuna
1 ruukku basilikaa (tai tilliä)
1 rkl sweet chili -kastiketta
1/2 rkl dijonsinappia
mustapippuria
Forest Blend-mausteseosta (yleensä en harrasta valmisseoksia mutta tämä on aromikas poikkeus)
1 prk ruokakermaa


kolmivärispagettia


1. laita spagettivesi tulelle
2. kuullota sipuli, kuutioitu savulohi ja pieneksi silputtu kevätsipuli pannulla
3. lisää ruokakerma ja mausteet ja väännä levy ykköselle.
4. laita spagetti kiehumaan 
5. kun spagetti on kypsää, lisää kokonaiset basilikanlehdet
6. tarjoa kuumana spagetin kera

perjantai 18. joulukuuta 2009

Smör, tervetuloa Turkuun!

Kun välillä on huokaillut Turun ravintolatarjonnan näennäisestä yksipuolisuudesta ja ketjukeskeisyydestä, on ihana huomata että toivoakin on. Kävimme testaamassa uutukaisen Smör-ravintolan joka sijaitsee aivan pääkirjaston nurkilla jokirannassa kauniisti remointoidussa tilassa puutalon alakerrassa. Sisustus on skandinaavisen niukkaa mutta valaistus ja tekstiilit tekevät siitä kodikkaan. Ravintolasali ei ole liian suuri vaan sopivan intiimi, akustiikka toimii jotta kuulee vieruskaverin puheen eikä vain naapuripöydän kännikailotusta.

Ja entäs ruoka! Modernia suomalaista (kaikissa positiivisissa merkityksissä), teknisesti moitteetonta, innovatiivista, liikaa kikkailua on vältetty ja on keskitytty luomaan alati vaihteleva, sopivan suppea sesonkilista jotta sen kaikki annokset voidaan tuottaa tasalaatuisesti ja taitavasti. Alkupalaksi söimme koko seurue fantastista kurpitsakeittoa joka oli jotakin ihan muuta kuin peruskasvissosekeitto. Pääruokana nautin huolella haudutettua lammasta juureksilla. Jälkiruuan tilalle nautin kahvin, mutta muiden annoksia närpittyäni olen varma että myös jälkkäripuoli on hallussa.

Hintataso ei toki ole Rosson kanssa samalla viivalla, mutta mieluumin maksan hieman ekstraa oikeasti laadukkaasta ravintolaruuasta kuin menen pettyneenä kotiin mössöaterian jälkeen.

Smöriin voit tutustua ravintolan www-sivuilla.

Silkkaa sikamaisuutta

Sikojen huono kohtelu lihatiloilla on noussut tapetille eläinaktivistien julkistamien videoiden myötä. En ole yllättynyt siitä, että sikojenkin tilanne on kurja kun ajattelee, miten häpeällisesti siipikarjaa kohdellaan.

Maa- ja metsätalousministeriökin on huolestunut asiasta, mutta puhtaasti parjattujen sikaTUOTTAJAparkojen kannalta. Ministeriö onkin välittömästi päättänyt myöntää 250 000 euroa sianlihan imagon parantamiskampanjaan.

Hesarin keskustelupalstan ja muissakin medioissa esitettyjen kommenttien perusteella en suinkaan ole ainut, joka on esittänyt ilmiselvän kysymyksen: miksi IHMEESSÄ ei tuota rahaa ole ohjattu sikojen olojen parantamiseen? Nyt, kun imagokampanja on etukäteen kuluttajien tiedossa ja soraääniäkin narisee pilvin pimein jo tässä vaiheessa, miten kampanja edes voisi onnistua?

Molekyyligastronomiaa kokeilemassa

Molekyyligastronomia on tieteen/taiteenala joka tutkii ruuanvalmistuksen yhteydessä tapahtuvia kemiallisia ja fysikaalisia reaktioita. Käytännön sovelluksena se tarkoittanee lähinnä ruuan olomuodolla leikittelyä, eli ryövätään ruualta sen tuttu ulkomuoto ja tarjoillaan se yllätyksellisissä muodoissa. Esimerkiksi Ferran Adrian kehuttu El Bulli -ravintola on tunnettu tästä suuntauksesta.

Yleensä ottaen olen ravintolatarjonnan kannalta molekyyligastronomiasta samaa mieltä kuin Tuomas Vimma, joka eräässä kolumnissaan haukkui turhana erikoisuudentavoitteluna pystyyn kaikenmaailman kiehuvat jäätelöt ja popcornsavut. Turhaa kikkailua.

Sain kuitenkin molekyyligastronomiasta idean pikkujoulujen ohjelmanumeroksi, ja idea osoittautui tosi hauskaksi ja onnistuneeksi. Muutin enemmän ja vähemmän tuttuja makuja hyytelömuotoon liivatteen avulla, ja pistin kaverit arvailemaan mistä ruoka-aineesta oli kyse. Mukana oli mm. basilika, kahvi, lime, vadelma. Toteutus oli helppo: hieman makuainetta (esim. hieroin juomalasin pohjalle basilikanlehtiä) lasiin, vettä päälle, kuumennus ja 4-5 liivatelehteä sulamaan. Sitten neste kaadettiin tuorekelmulla vuorattuun pieneen pakasterasiaan ja hyydytettiin jääkaapissa. Valmiin hyytelön sai kelmun avulla hyvin irrotettua rasiasta. Leikkasin hyytelön terävällä veitsellä tangoiksi ja edelleen pikku neliöiksi. Osallistujat saivat haistella ja katsella kuutioita, sitten ne laitettiin yhtä aikaa suuhun ja ensimmäisenä oikean ruoka-aineen kiekaissut sai pienen palkinnon. Yksikään ei jäänyt arvaamatta, eikä toisaalta osoittautunut liian helpoksikaan. Luumuhyytelöön käytin laimeaa luumumarmeladia, ulkonäkö antoi ehkä turhan paljon vinkkiä.

Valkoiselle lautaselle lajiteltuna hyytelökuutiot näyttivät tosi viehättävältä. Emännöinnin kiireessä jäi valitettavasti kuva ottamatta.

Se oikea joulu...

Joulu on varsinkin ruokien puolesta hyvin henkilökohtainen asia. Monelle vain se, mitä lapsuudenkodissa tarjottiin, oli se "oikea joulupöytä". Siksi onkin mukavaa kysellä tutuilta ja kavereilta, mikä heille tuo joulun. Yllättävän monia on myös niitä, joille ei oikein mikään perinteisistä jouluruuista maistu.

Oma joulupöytämme on sangen saaristohenkinen, koska Turun saaristosta ovat puolet juuristani. Suutarinlohta, laadukasta silliä (ei mitään tomaattikastikkeeseen upotettua vaan enempi ranskalaistyyppistä). Katkarapuja, simpukoita, kylmä- ja lämminsavulohta, siianmätiä. Siinä vaiheessa kun päästään laatikot+lihaköntsä -vaiheeseen ollaan usein jo niin täynnä että niiden annokset jäävät pieniksi. Lanttulaatikko on oma suosikkini, itsetehtynä hieman karkeana ja varustettuna kunnon satsilla siirappia. Rosollin kaveriksi punajuurella värjättyä kermavaahtoa. Jälkiruokana joku raikas kakku tai suklaata. Puuroa ei meillä kukaan jaksa syödä aattona, aamiaiseksi närpitään milloin mitäkin pähkinöitä, suklaata... (Terveellisyys ei ole päivän sana jouluruuissa, oikein ärsytti Hyvä Terveys -lehden uusin "Kevytkokki" -liite jossa yritettiin nollakalorittaa kaikki jouluruuatkin. Terveysterrorismia, sanon minä.)

Kinkku tuntuu hieman menettäneen asemaansa varsinkin pienempien perhekuntien pääruokana. Kalkkuna tai muut linnut ovat tulleet anglosaksisista maista selvästi trendiruuaksi tännekin.

Helposti tulee laitettua jouluksi liikaa ruokaa, jotenkin unohtuu että varsinaiset pyhät kestävät vain pari hassua päivää ja että se lanttulaatikko ei ehkä enää loppiaisena jaksa kauheasti inspiroida. Varsinkin perinneleivonnaisia tulee tehtyä helposti liikaa, kun "kunnon ruoka" vie tilan mahasta ja loppukolot täytetään suklaalla ja pähkinöillä niin eipä paljoa jää tilaa luumutortuille. Tekemäni piparisatsi on jo syöty eli onnistuneita olivat, ohje on erillisessä postauksessa kuvineen.

Olen ihastunut Valion luumu-rusinakeittoon, menee sellaisenaankin juotuna välipalaksi. Voisikohan kokeilla vaniljajäätelön kera pirtelöksikin muokattuna? Myyvät, harmi kyllä, tätä mainiota soppaa vain talvisin sesonkimakuna.

Riisipuuron sijasta joulunajan puuroherkkuna voi kokeilla vaikkapa ihanaa, karkeaa ohrauunipuuroa:

Ohrauunipuuro

1,5 dl rikottuja tai kokonaisia ohrasuurimoita
1,4 l maitoa (mielellään punaista) 
0,75 tl suolaa

iso, matala uunivuoka

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita aineet vuokaan ja sekoita. Paista uunin keskitasolla kunnes neste on imeytynyt, puuro jämäkkää ja pina kellanruskea. Tähän kuluu uunista riippuen noin 2-3 tuntia. Tarjoa haluamasi lisäkkeen kanssa.

Sellainen vaikutelma on jäänyt, että rikotuista suurimoista tulisi valmista hieman nopeammin kuin kokonaisista. Monissa ohjeissa neuvotaan esikeittämään suurimoita, itse en ole viitsinyt kun se ei uuniaikaan hirveästi tunnu vaikuttavan. 

maanantai 14. joulukuuta 2009

Häätarjoilut



1.8.2009 oli tärkeä päivä: omat häät. Suunnittelu (ja morsiuspuvun etsintä) käynnistyivät jo vuotta aiemmin. Tarjoilupuolesta vastasi Kaarinassa sijaitsevan Ala-Lemun kartanon oma catering, josta on vain hyvää sanottavaa. Ruoka oli laadukasta, modernia, taidolla tehtyä, täydellisesti tarjoiltua sopivan lämpöisenä. Jälkiruokaosastolla apuna oli allekirjoittaneen jauhopeukaloinen äiti joka taikoi ilmoille valtaisen kasan italialaisia macaronleivoksia eri väreissä ja täytteissä. Ohjeen laitan tänne blogiinkin, on oman postauksensa arvoinen. Halusimme jotakin perinteistä, ja vähän modernimpaa joukkoon.Yleensä en perinneruuista (voileipäkakku, apua...) perusta, mutta häät toivat esille sisäisen traditionalistini.


Häämenu


Lämminsavulohi
Sillikaviaari
Tilliperunat
Brie ja kartanon oma omenahillo
Caesarsalaatti
Tomaatti-mozzarellasalaatti
Vihreä papusalaatti
Possufile pippurikastikkeella
Lämpimät vihannekset
Kermaperunat
Mallasvuokaleipä
Unikkosämpylät


Hääkakku: Sacherkakku
Macaronleivokset
Pinkit sydänvaahtokarkit


Alkumaljana oli cavaa, ruuan kanssa viiniä, mehua, vettä ja kotikaljaa. Kakun kanssa kahvit, lisäksi kartanon baari oli auki omakustanteisesti.

Ps. Jos joku haluaa fantastisen satumaiset hääkukat, eikä ole aivan opiskelijabudjetilla liikkeellä, suosittelen etsiytymistä suoraan Piia Jaalan puheille. Hän on varsinainen ajatustenlukija.


Vege or not to vege?

Onko kasvissyönti hyvä juttu? On toki, jos sen tekee kunnolla. Harva vain viitsii nähdä sitä vaivaa että kasaisi kasviksista itselleen tasapainoisen, kaikki ravitsemusvaatimukset täyttävän ruokavalion. Kävin entisen ala-asteen opettajani pyynnöstä puhumassa hänen nykyisille kuutosilleen terveellisistä elämäntavoista, erityistoivomuksena oli puhua kasvissyönnistä, josta moni luokan tytöistä tuntui innostuneen. Valitettavan usein kasvissyönti tarkoittaa varsinkin murrosikäisten kohdalla pelkkää lihan jättämistä pois. Jos kouluruuasta syö pelkän salaatin ja pari perunaa, jää aterian ravintosisältö köykäiseksi. Varsinainen koulujen kasvisruokakin on toisaalta usein ankeaa: kermaan ja voihin upotettua hernemaissipaprikaa. Motivaatio- vai osaamiskysymys?

Totuus lienee, että kasvissyönti vaatii a) kiinnostusta ruuanlaittoon ja b) maksukykyä ja vaivannäköä, että ne puuttuvat aminohapot saa jostain kiskottua lautaselleen. Palkokasveja, palkokasveja.

Vegejä on erilaisia. Lakto-ovovegetaristi syö maitotuotteita ja kananmunaa. Onpa pescovegetaristikin joka nassuttaa mielellään myös kalaa (fiksu veto!). Sitten löytyvät varsinaiset vegaanit joiden alalaji, elävää ravintoa syövät menevät ainakin omissa kirjoissani jo hivenen kikkailun puolelle. Miksi kaikessa pitää mennä niin äärimmäisyyksiin?

Tiedän, että lihantuotanto on hyötysuhteeltaan surkeaa touhua verrattuna kasvisten kasvatukseen, ja että tuotantoeläimet elävät karmeissa oloissa. Eläisin mielelläni eettisistä syistä lammasta, poroa ja kalaa syöden jos se saatavuus- ja kustannuskantilta olisi järkevää. Onko jostakin tuotteesta kieltäytyminen tapa muuttaa tuotantotapaa? Mielestäni ei. Mieluumin pitäisi ohjailla ostovoimaa niihin tuotteisiin, joiden tuotantotapa kestää tarkastelun. Ei vegetaristien pienen joukon lihastakieltäytyminen riitä muuttamaan jättimäisen kaupanalan käytäntöjä; siihen vaaditaan iso massa tavallisia ihmisiä, jotka eivät enää halua hyväksyä sikojen tai kanojen kurjaa kohtelua.

Kasvissyöntikään ei ole aina yksiselitteisen ekologista. Hienoa, että moni vege on innostunut ruuanlaitosta. Into vain tuntuu usein kanavoituvan erilaisten maapallon toiselta puolelta tänne rahdattujen ruoka-aineiden hyödyntämiseen (Tofu tästä poikkeuksena, suurin osa Suomessa myytävästä tofusta on täällä tuotettua, laadukasta ja lisäaineetonta - valikoima vain on aika pieni).

Lihasta kieltäytymisen ylikorostamisen sijasta voisi olla passelia ottaa tavoitteeksi vähentää lihan syöntiä, monipuolistaa proteiininlähteitä ja suosia vähäkemikaalista lähiruokaa jonka hiilijalanjälki on pieni.

Maailman paras suklaamuffinssiohje

Onneksi reseptit eivät kuulu tekijänoikeuden piiriin, muuten en voisi levittää ilosanomaa maailman upeimmasta suklaamuffinssiohjeesta. Laatijoina ovat Antti Vahtera ja Visa Nurmi (hyvä Suomi!). Kuten he alkuperäisohjeen yhteydessä mainitsevat, kannattaa tarjota kuumana jätskin kera heti suoraan uunista, "ettei lumous haihdu" eli muffinssit eivät kerkeä tiivistyä.

Suklaamuffinssit


100g tummaa suklaata
100g voita
80g sokeria
2 kananmunaa
70g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta
(suklaapaloja) 


1. Vaahdota voi ja sokeri
2. Sulata suklaa ja valuta se ohuena nauhana samalla sekoittaen vaahtoon
3. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon varovasti sekoittaen
4. Lisää munat yksitellen
5. Kaada taikina muffinssipellin syvennyksiin
6. Työnnä sisälle syvennyksiin taikinan sekaan halutessasi suklaapaloja
7. Paista 200 asteessa 8-10min, varo palamista

Muffinssi vs. cupcake

Muffinin (eli muffinsin eli muffinssin) ja cupcaken ero puhuttaa selvästi ulkolaisissa blogipiireissa. Olisiko Wikipediasta apua? Sen mukaan muffin on lähinnä leipämäinen, usein vähäsokerinen annosleivonnainen, jossa yleensä ottaen ei ole kuorrutusta. Muffinssi voi olla suolainenkin. Muffinssit leivotaan oletettavasti muffinssipeltiä käyttäen?

Cupcake eli fairy cake (mielestäni suomalainen "vuokaleivos" -termi ei tarkoita ihan samaa asiaa) taas on matalampi, pikku irtovuoissa paistettava, usein kuorrutepäällysteinen ja huolella koristeltu makea leivonnainen.

Iso osa 2000-lukua edeltävissä Suomessa julkaistuista muffinssiohjeista istuu paremmin cupcake-kategoriaan kuin varsinaisiksi muffinsseiksi. Oma leivontaurani alkoi pikkutyttönä kaakaojauhemausteisista cupcake/muffinsseista. Olivat sen verran ankeita etten ole tullut reseptiä mukana aikuiseksi asti kantaneeksi.

Monet kahviloiden muffinsseista ovat sangen prameita ulkonäöltään, mutta valitettavan mauttomia. Missäköhän vika? Monissa muffinssiohjeissa on valtaisa määrä rasvaa joka kyllä turvottaa kakkuset komeiksi mutta tekee koostumuksesta pesusienimäistä höhheröä. Itse tykkään niin sanotusti vähän muhkummasta.

Porkkanasämpylät ja ajatuksia speltistä

Speltti näyttäisi olevan aikamoinen trendiherkku. Kyseessä on nykyvehnän eräänlaisena serkkuna pidetty, pronssiajalta keskiajalle keskeisenä viljana lainehtinut mainio kasvi, joka unohtui pitkäksi aikaa ennenkuin sitä keksittiin ruveta elvyttämään ja tarjoilemaan terveystietoisille "alkuvehnänä".

Suomessakin usea tuottaja kasvattaa spelttiä. Isoimpia toimijoita on tukkuliike SunSpelt. Speltti on runsasproteiininen ja kuidukas, hyvä ja tuhti lisä esimerkiksi sämpylätaikinaan. Itse käytän monenmoisissa suolaisissa leivonnaisissa leseiden ja hiutaleiden lisukkeena. Oman kokemukseni mukaan speltti lisää taikinan nesteentarvetta, eli lorauta vähän ylimääräistä mukaan jos laitat taikinaan spelttiä.

Paitsi jauhoja ja leseitä, speltistä tehdään Suomessa jo muroja, näkkileipää, pastaa ja saa sitä rikottuina ja kokonaisina ryyneinäkin, jota tiettävästi voinee käyttää riisin korvikkeena tai vaikka uunipuuron tekoon.

Oikein mainioita spelttiherkkuja syntyi esimerkiksi tällä ohjeella (muunnelma Hyvä Terveys - Kevytkokki -lehden ohjeesta):

Porkkanasämpylät


25g hiivaa
5 dl maitoa tai vettä
1-2 dl porkkanaraastetta
1/2 tl suolaa
1 dl neljän viljan leseitä
1/2 dl spelttileseitä
2 dl grahamjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1/4 dl auringonkukansiemeniä
1/4 dl pellavansiemeniä
3-4 rkl öljyä


1. Liuota hiivaa lämpimään nesteeseen. Lisää porkkanaraaste.
2. Yhdistä suola, leseet ja siemenet. Lisää ne hiivaseokseen.
3. Vaivaa mukaan jauhoja, kunnes koostumus on sopiva.
4. Kohota liinan alla lämpimässä vesihauteessa noin 30min.
5. Leivo sämpylöiksi. Kohota liinan alla noin 30min.
6. Voitele maidolla ja ripota päälle seesamin- tai muita siemeniä.
7. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30min.

Masentava uutuus: Aino-jäätelöt

Valio (tai siis monikansallinen Nestle, jolle Valiojäätelöbrändi myytiin) toi isolla rytinällä jokin aika sitten markkinoille Aino-jätskit. Ensireaktio: oho, jospas vihdoin saataisiin (lähes) suomalainen gourmetjäätelö kauppoihin. Toisin kävi. Pettymys oli karvas, kun testasimme muutamaa makua. Sokeria, sokeria ja taas sokeria kilokaupalla. Maitosuklaa maistui maitojauheelle ja sille sokerille. Mustikkapiirakasta oli unohtunut niin piirakka kuin suurelta osin se mustikkakin. Kenelle näitä sokerimössöjä oikein tehdään?

Suklaamyytit

Suklaaseen liittyy paljon harhakäsityksiä.

"Suklaa lihottaa"
Mikä vain ruoka-aine lihottaa, jos sitä syö liikaa. On teoretisoitu, että ns. nopeiden hiilihydraattien aiheuttaman ärhäkkä verensokerin heittely altistaisi ahmimiselle ja erilaisille cravingeille eli äkilliselle ruoanhimotuntemuksille. Karkkisuklaa, joka sisältää pajon maitoa ja erityisesti sokeria, voisi siten aiheuttaa jyrympää ahmintaa kuin laadukkaampi, vähäsokerisempi suklaa. Jos suklaata syö muutaman palan päivässä, sillä ei varmasti ole painoon mitään vaikutusta jos harrastaa sopivasti liikuntaa ja muuten syö järkevästi.

"Suklaa aiheuttaa finnejä"
Minkään ruoka-aineen ei ole tutkimuksissa todettu voivat aiheuttaa tai pahentaa aknea. Yksittäinen ruoka-aine ei ratkaise koko ruokavalion terveysvaikutuksia muutenkaan.

"Suklaan laadun määrää kaakaopitoisuus"
Huonon suklaan kaakaopitoisuus voi olla mikä vain, kuten myös hyvän suklaan. Laadun ratkaisevat kaakaomassan tekoon käytettyjen papujen laatu, käsittely, käytettyjen aromiaineiden laatu (feikkiä vai aitoa vaniljaa?) suklaan sokeripitoisuus.

"Tumma suklaa maistuu kitkerältä ja on siksi pahaa"
Huono tumma suklaa on kitkerää, laadukas tumma suklaa voi olla hyvinkin pehmeää vaikka kaakaopitoisuus olisi korkea.

"Fazerin sininen kuuluu maailman laadukkaimpiin suklaisiin"
Sinisen valmistuksessa on käytetty kustannussäästöajatuksella kaakaovoin lisäksi muuta kasvirasvaa. Eräissä Euroopan maissa (ennen EU:n tuomaa lainsäädännön yhtenäistämisprosessia) ei saanut ennen laillisesti kutsua suklaaksi mitään, missä oli käytetty muita rasvoja kuin kaakaovoita. Sininen sisältää suuren määrän sokeria ja keinotekoisia lisäaineita joten se ei ole laatusuklaata.

"Valkoinen suklaa maistuu jauholle"
Pätee huonoon valkoiseen suklaaseen, ei laadukkaaseen tavaraan.

Ps. Ei, minulla ei ole mitään henkilökohtaista Fazeria kohtaan. Se vain on tuttuudessaan erinomainen esimerkki heikkolaatuisen suklaan harhaanjohtavasta markkinoinnista. Sininen maistuu aika nannalle satunnaisesti, mutta kutsun sitä mieluumin karkiksi kuin oikeaksi suklaaksi.

Mistä tunnistaa laatusuklaan?

En suinkaan pidä itseäni suklaaeksperttinä, vaan ainoastaan jonkinlaisen valaistumisen kokeneena harrastelijana. Kun jossakin asiassa kerran on päässyt kokemaan jotain ihmeellistä, on vaikea sopeutua enää huonompaan.

Jos niin paljon huonolaatuista ja harhaanjohtavasti markkinoitua suklaata on tarjolla, mistä sitten tunnistaa laadukkaan suklaan? Seuraava lista on laadittu käyttäen apuna omia kokemuksiani ja Chloe Doutre-Rousselin mainiota kirjaa "The Chocolate Connoisseur"


Näin tunnistat laadukkaan suklaan

1. Älä anna kääreen hämätä
Varsinkin belgialaiset karkkisuklaantuottajat ovat taitavia paketoimaan herkkunsa ikään kuin kääreet sisältäisivät suorastaan sulaa kultaa. Ei viinikään ole hyvää vain siksi, että pullossa on nätti etiketti. Eräät maailman parhaista suklaista ovat kääreiltään suorastaan tylsiä. Yhdessä mielessä kääreet kyllä voivat antaa vinkkiä: jos kääre on neonvärinen ja kuvituksena on jokin hassu maskotti, tiedät ettei kannata edes vilkaista sisältömerkintöjä vaan laittaa tuote suoraan takaisin hyllyyn. Termit "reilu kauppa" tai "luomu" eivät takaa suklaan laatua millään tasolla.

2. Lue pakkausseloste - etsi avainsanoja
Kaikkien E-koodien pitäisi herättää epäilyksesi. Sana "vanilliini" kertoo suoraan, että tuotteen kohdalla on vedetty mutkat suoriksi raaka-aineiden laadussa. Keinotekoista vanilja-aromia, vanilliinia tuotetaan mm. lahonneesta puusta ja tulevaisuudessa ilmeisesti myös lehmänlannasta. Aitoa vaniljaa löydät vain laadukkaasta suklaasta. Mitä pidempi tuoteseloste, sen enemmän vaivaa valmistaja on nähnyt peittääksesi tärkeimpien raaka-aineiden heikon laadun. Jos tuoteselosteessa puhutaan plantaaseista, saattaa kyseessä olla pelkkä mainoskikka. Jos taas puhutaan kaakaopapulajikkeista, saatat olla oikeinkin hyvillä jäljillä.

3. Luota hajuaistiisi ja makuaistiisi
Äitelän esanssinen maku on varoitus keinotekoisista aromiaineista ja korkeasta sokeripitoisuudesta - kädessäsi oleva tuote lienee siis karkkia, ei suklaata.

4. Katso hintalappua
Parhaat suklaat eivät ole massatuotantoa. Pientuotanto on kalliimpaa kuin teollinen tehdastuotanto, ja laadukkaat raaka-aineet ovat huomattavan paljon kalliimpia kuin bulkkitavara. Hyvä suklaa on siis luonnollisesti hinnakkaampaa kuin peruskarkkisuklaa. Isoillakin tuottajilla saattaa olla laadukkaampia tuotesarjoja, mutta varo ettet maksa pelkästä ovelasta markkinoinnista. Mikäli suklaassa on pähkinöitä ei pähkinöiden rasvan kuulu maistua eltaantuneelle. Hedelmä-, ja marjamakujen kuuluu syntyä oikeista hedelmistä ja marjoista, ei saippuanhajuisista esanssiaineista. Minttusuklaan ei tarvitse tarkoittaa sitä vastenmielistä valkoista, valuvaa sokerisiirappia jota lukemattomat konvehdit sisältävät.

5. Tunne myytit ja kliseet
Kaakaoprosentti ei kerro mitään suklaan laadusta. Hyvän maitosuklaan ei kuulu maistua sokeriselle. Valkoisen suklaan ei kuulu olla jauhoista.

Näin meitä huijataan: Fazer Nordic Gourmet -suklaat

Fazer yrittää taas tunkea gourmetsuklaamarkkinoille. Aiemmassa postauksessani narisin ostajien harhauttamisesta mainoslausein ja hienoin paketoinnein. Fazer on aiemminkin kunnostautunut harhaanjohtavassa markkinoinnissa tuodessaan kauppoihin pitkulaiset "gourmetsuklaat" jotka sisälsivät mm. basilikaa. Niissäkin kuitenkin käytettiin suurta määrää lisäaineita, feikkiaromeja ja sokeripitoisuus oli korkea.

Nyt sitten ovat vuorossa Nordic Gourmet -brändinimellä markkinoitavat "luksussuklaat". Feikkiaromeja, tolkuton sokeripitoisuus, huonolaatuinen kaakaomassa. Erityisesti puolukkaversio karmi selkäpiitä. Miksi niihin piti pistää hilloa silkan marjan sijasta? Saa niistä tykätä, ei siinä mitään, mutta mielestäni markkinointi on harhaanjohtavaa. Tuotteet eivät millään tasolla eroa minkään muun karkkipuljun halvoista tusinakonvehdeista vaikka kuinka foliota olisi paketissa. Esim. virolainen Kalev on onnistunut vastaavissa tuotteissaan paremmin ja innovatiivisemmin, ilman huuhaamarkkinointia.

Kun siellä Cloetta Fazerillakin ymmärrettäisiin, että laatusuklaa syntyy oikeista raaka-aineista kikkailun sijasta...

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Näin meitä huijataan: belgialainen suklaa

Mistä tunnistaa laadukkaan suklaan? Aidosta vaniljasta ja muista aidoista aromiaineista? Lisäaineiden vähyydestä? Suklaamassan valmistuksessa käytettyjen kaakaopapujen laadusta ja lajikkeesta? Koostumuksen tasaisuudesta, pehmeästä aromista ja hienosta tuoksusta?

Vai käärepaperista ja valmistusmaasta?

Moneen kertaan siteeraamani "The Chocolate Connoisseur" -kirjan kirjoittajan Chloe Doutre-Rousselin mukaan Godiva-suklaa on onnistunut valtaamaan ison markkinaosuuden Amerikassa, ja siellä kysyttäessä ihmisiltä mikä on maailman parasta suklaata, gallupoitavat vastaavat: Godiva. Jaa miksi? No kun niin niiden mainoksissa sanotaan.

Belgialainen suklaa on Suomessa saavuttanut Godivan jenkkikultin tapaisen aseman. Mikä vain suklaa on olevinaan hyvää, kun se on Belgiasta. Haaste: hommaa paketti Guylianin klassisten simpukkasuklaiden mansikkaversiota. Maista yhtä konvehdeista huolella mutustellen (ja tietysti myös haistellen). Tuleeko mieleen mehutiiviste ja saippua? Hyvä, niin minullekin. Onko kyseessä laatusuklaa? No ei millään muotoa. Älä siis usko paketointia ja mainoslauseita, lue sisällysluettelo ja usko omaa haju- ja makuaistiasi. Jos päälletunkevin aromi on silkka sokeri, tiedät tehneesi vikaostoksen (jos siis laadukasta suklaata halusit).

Lempisuklaakauppamme

Joulusuklaat tilattiin taas tänä vuonna lontoolaisesta Artisan du Chocolat -puljun nettikaupasta. Toimittavat Suomeen huolella kuplaamuoviin pakattuja ihanuuksia noin viikossa. Ei kannata tilata liian aikaisin, tämä on tuoretavaraa.
Viime Lontoonreissulla teimme pyhiinvaelluksen yhteen Artisanin myymälöistä. Oli kuin olisi asioinut jalokiviliikkeessä, niin huolellista ja rakkaudella suunniteltua oli esillepano.

Suosikkini ovat praliinikokoelmat. Kaikki maut syntyvät aidoista raaka-aineista, esansseja tai turhia säilöntäaineita kavahtaen. Mauista osa kuulostaa aika mielikuvituksellisilta, mutta on ollut pakko tunnustaa että joka ikinen on toiminut. Kaiken perustan muodostaa laadukas kuvertyyri eli suklaamassa jossa on käytetty vain laadukkaimpia papuja. Yleensä inhoan minttusuklaita koska suomalaisissa minttukonvehdeissa on sitä inhan siirappista esanssiminttutöhnää, mutta Artisanin moroccan mint -praliinit vievät kielen mennessään. Homma perustuu siihen, ettei suklaan makua hukuteta liian suureen määrään aromiosaa, vaan ne tukevat toisiaan.

Parhaita makuja tähän mennessä:
- lemon & thyme
- honey
- earl grey tea
- moroccan mint
- cinnamon
- green cardamom
- sesame
- fig & walnut nougat

Praliinien, helmien ja levyjen ohella Artisanin alunperin luoma ja myöhemmin monen jäljittelemä klassikko Sea salted caramel on myös ihan käsittämättömän ihanaa. Yleensä inhoan caramel/kinuskijuttuja, mutta hienon caramelkastikkeen sisältämä häivähdys suolaa yhdistyneenä tujuun tummaan suklaaseen on puhutteleva.

Artisan du Chocolat myös hakkaa halvemmat imitoijansa erityisesti paketoinnillaan, japanilaishenkiset pahvirasiat pienine nauhalukkoineen ja Chanel5-henkinen sea salted caramelien boksi ovat jo taidetta sinänsä.

Ps. Varmasti joku siellä kotisohvalla nyt miettii: onko snobbailua tilata joulusuklaata tiesmistä kalliilla hinnalla? Halvimpien Artisanin tuotteiden hinta lähtee noin neljästä eurosta. Toki kunnonkokoisen Artisanin praliinivalikoiman hinnalla saa aika vuoren halpaa sokeriesanssimarketti"suklaata", mutta toisaalta harva pilkkaa esimerkiksi ostajaa, joka haluaa joulupöytään laadukasta kuohuviiniä Pommacin sijasta. Lähes kaikki Suomessa tuotavat viinit tuodaan ulkomailta välikäsien kautta. Suklaastakin iso osa on tuontitavaraa. Artisanista tilaamalla et kannata välikäsiä, vaan maksat suoraan tuottajalle.

Karkkia vai suklaata?


Provosoidaanpa vähän: Suomi on suklaan kehitysmaa. Useimmat muut nautintoaineet ovat jo eläneet trendikautensa ja kuluttajat ovat sen myötä alkaneet vaatia niiltä korkeampaa laatua. Kärjistetysti voi todeta, ettei laadukasta suklaata vielä oikein myydä Suomessa erikoiskauppojen ja Stockmannin ulkopuolella, eivätkä kuluttajat sitä myöskään vaadi.

Kuten muuallakin maailmassa, suosituimmat "suklaat" joita Suomessa ostamme, ovat korkean sokeri- ja lisäainepitoisuuden omaavia, huonolaatuisista kaakaopapumateriaaleista valmistettuja, esanssilta maistuvia ja haisevia tuotteita. Ihanan "The Chocolate Connoisseur" -kirjan kirjoittaja, Fortnum&Masonin suklaasisäänostaja Chloe Doutre-Russell kutsuukin näitä tuotteita "karkkisuklaaksi" erotuksena oikeasta suklaasta.

Viime vuosina ovat eräät skandinaaviset ja kotimaiset elintarvikeyritykset pyrkineet lanseeraamaan gourmetsuklaita, mutta nämä ikävimpiin suklaamyytteihin (kuten korkeaan kaakaoprosenttiin laadun takeena) nojaavat yritelmät ovat onnistuneet sangen surkuhupaisasti. Syy: laadukkaan suklaan tärkein piirre, laadukkaat raaka-aineet, on edelleenkin unohdettu ja niiden sijasta kiinnitetty huomiota lähinnä pakkauksiin ja markkinointiin. Konvehtien täytteet ovat edelleen siirappista esanssitöhnää, eikä basilikan tai pistaasien lisääminen kauniisti pakattuihin levyihin tai patukoihin auta, jos edelleen laistetaan käyttämästä oikeaa vaniljaa tai kunnollista kaakaomassaa.

Suomen suosituin suklaa on Fazerin sininen. Varmasti astun monen isänmaallisen varpaille toteamalla, että tämä klassikko on laadultaan kehnoa markettikarkkia. Se kuuluu tuoteryhmään, jota eräät irvileuat ovat joskus vaatineet kutsuttavan nimellä "vegelate" koska kaakaovoin säästämiseksi tuotteeseen lisätään muita kasvirasvoja. Laadukas suklaa ei koskaan sisällä mitään muuta rasvaa kuin kaakaovoita - itse asiassa muutamassa Euroopan maassa jopa lainsäädäntö on ennen EU:n esiinmarssia kieltänyt muun kuin kaakaovoin käytön suklaaksi kutsuttavssa tuotteissa.

Fazerin sinisen koostumus on jauhoinen, maku sokerinen - ei ihme että monet sanovat voivansa ahmia koko levyn yhdeltä istumalta. Laadukas suklaa on niin aromikasta tavaraa, ettei se aiheuta samanlaista "binge" -eli ahtamishinkua. Kuten Doutre-Russell toteaa, kohtuullisesti käytettynä laadukas suklaa (kuten mikään muukaan ruoka) ei lihota; laadukas suklaa on karkkisuklaata vähäkalorisempaa juuri ylimääräisen sokerin puuttumisen vuoksi eikä se aiheuta nopeaa verensokeripiikkiä (teoria verensokerin nopeasta noususta ahmimisen aiheuttajana toki on hiukan kiistanalainen lääketieteellisesti, mutta itse olen taipuvainen siihen uskomaan). Cloetta Fazerin ohella muita suomalaisen suosikkisuklaan valmistajia ovat Brunberg, Panda ja ruotsalainen Marabou, joiden lippulaivat kaikki nekin ovat runsassokerisia, esanssisia karkkisuklaita.

Vielä viisi vuotta sitten laadukkaan suklaan harrastaminen oli vaikeaa. Nyt on tilanne toinen. Vahlrona perusti oman putiikkinsa Helsinkiin, Stockmann myy useita laatusuklaita ja muutama suomalainen suklaa-artesaani on loikannut maamme gastronomiselle kartalle, ja ulkomaisten huippuvalmistajien tuotteet voi tilata kotiovelleen internetistä, jos vain omistaa Visa-kortin.

Onko laadukkaamman suklaan ostaminen ja vaatiminen snobbailua? Karkkisuklaalla on varmasti paikkansa, kunhan tunnistamme sen siksi. Moni sanoo rakastavansa suklaata yleensä koska pitää kaikesta sokerinmakeasta (suklaata vai karkkia?) tai inhoavansa esimerkiksi tummaa suklaata, "kun se on niin kitkerää". Kumpikaan heistä ei liene maistanut koskaan oikeaa suklaata. Itsekin pidän Kinder-munista, mutta kun mieli tekee nimenomaan suklaata, en osta Fazerin sinistä vaan jotakin hinta-laatusuhteeltaan parempaa (en kyllä itsekään ole Siniselle immuuni, kyllähän sitäkin mielellään joskus natustaa).

Juuri nautintoaineissa määrä ei mielestäni saisi korvata laatua. Mieluumin jätän vuoden mittaan kasan karkkisuklaata ostamatta, ja panostan joulun iloihin ostamalla oikeasti laadukkaan praliinivalikoiman. Hintaero ei lopulta ole niin suuri - laatuero on. Paras esimerkki on minttusuklaa: inhoan syvästi suomalaisten minttukonvehtien venyvää valkoista minttuesanssisiirappia, kun taas suosikkisuklaakauppamme Artisan du Chocolatin marokkolaista yrttiminttua sisältävät praliinit nappaan valikoimasta ensimmäisenä suuhun.


Kalan pilanneet, hävetkää

Aika ns. tavallisen moni kavereistamme irvistelee kalaruuille. Kun heitä tarkemmin haastattelee asiasta, käy ilmi että lapsuudenkodissa ei kalaa syöty eli ainoa kosketus eväkkäisiin on tullut koulun kalaruuista.

Mielestäni kouluruuan kohdalla, joka muuten Suomessa on hyvää ja laadukasta, tulisi kalaruokien nimiin pistää lainausmerkit. Kuulostaako tutulta:

- mauttomassa tomaattimurskassa uivat laihat silakanpalat, joita ei kalaksi tunnista kuin ruokalistasta
- teollisessa, venyvänkalpeassa juustomössössä uiva, uunissa vetiseksi haudutettu pakastesei
- kuiva, sisältä mauton kalapuikko mausteenaan lähinnä erikeeperiä muistuttava kermaviilisoosi

Kammoksuttavin esimerkki oli lukioaikana kohtaamani kouluruokalan Intia-teemaviikon uunikala, josta oli tehty intialaista kuorruttamalla se em. industrialjuuston ohella maissihiutaleilla...

Onko ihmekään, että suomalaisten lasten lempiruokalistoilta ei löydy kalaa (tai jos löytyy, se tulee pakastetuissa pahvilaatikoissa). Päällepäsmäriluonne kun olen, on tullut tehtyä muutamia kaveripiirin sisäisiä käännytysyrityksiä kunnon kalakokkauksilla joista osa on ollut menestyksiä, osa laimeita tuloksia. Kaikki ovat kuitenkin todenneet, että vaikkei ihan omaan makuun olisikaan ollut, maistuivat itse verkosta kiskottu ja juuri savustettu kampela tai kalan omaa makua arvostavasti maustettu uunivillilohi ihan erilaiselta kuin kuvaamani kouluruokayritelmät.

Ei kunnon kala välttämättä ole kallista raaka-aineena. Koulukeittäjät: korvatkaa ne mössöt vaikka jollain keitolla, ettette evää kalagastronomian iloja väärinkäsitysten vuoksi tulevilta sukupolvilta.

Mitä oikein pistämmekään suuhumme?


Tätä Mats-Eric Nilssonin kirjaa on tullut viime aikoina suositeltua todella monelle. Laput putosivat silmiltä monessa suhteessa, kun luki tätä paljastavaa opusta. Nilsson kertoo, miten modernit einekset tuotetaan, miten niiden kehnojen ja vähäisten raaka-aineiden mauttomuutta manipuloidaan järjettömillä määrillä lisäaineita, ja miten todella terveellinen ja aito ruoka alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.
Jopa parilointiraidat voidaan eineslihoihin tuottaa entsymaattisesti. Erilaisille puusavuille on omat arominsa. Maissin eri muodot ovat ainesosina mitä mielikuvituksellisimmissakin elintarvikkeissa. Bulkkiaineena, eli massan lisääjänä on Suomessakin käytetty esim. puuvillaa. Etkö usko? Tsekkaa Känkky.comin poikien suuri mikropitsatesti.

Lähiruoka kunniaan, luomunkin arvosta olen kirjan lukemisen jälkeen vakuuttuneempi kuin ennen.

Leivonnainen lapsuudesta




Aikuisille suklaasta leipoessa suosin yleensä oikeaa suklaata (pelkän kaakaojauheen sijasta) sisältäviä ohjeita. Lastenkutsuteemaisiin pikkujouluihin halusin kuitenkin tehdä itselleni muistorikasta leivonnaista: mokkaruutuja eli suklaaneliöitä. Kun olin ala-asteella oli näytä kaikissa koulun myyjäisissä ja ne menivät kuin kuumille kiville. Ohjeita löytyi netistä monena versiona, tämä on oma muunnelmani ja ainakin oma makumuistini oli tosi tyytyväinen eli olivat samanlaisia kuin ne vaahtosammuttimen korkuisena herkuttelemani. Kuorrutetta pitää olla paljon, ja koristeena pyöreitä monivärinonparelleja, eikö vain?

Suklaaneliöt eli mokkaruudut

6 munaa
4,5 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
8 rkl kaakaojauhetta
7,5 dl vehnäjauhoja
2,25 dl maitoa tai kermaa
250g sulatettua voita tai margariinia

Kuorrutus:
6 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
100 g sulatettua voita
0,75 dl vahvaa kahvia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munavaahtoon. Lisää lopuksi maito ja voisula. Sekoita tasaiseksi. Levitä leivinpaperilla vuoratulle korkeareunaiselle uunipellille ja paista 225C n.12-15 min.


Kuorrutus:
 Sekoita tomusokeri ja kaakaojauhe ja lisää sulatettu voi sekä kahvi vähitellen kunnolla sekoittaen, kunnes seoksesta tulee sopivan paksuista. Levitä kuorrutus jäähtyneelle taikinalevylle. Koristele nonparelleilla. 

Trendikästä pikkujouluboolia

Karpalo-ohjeita tuntuu tursuavan joka ruokalehdestä tänä vuonna. Mikäpä siinä, alikäytetty ja hienonmakuinen marja. Lastenkutsuteemaisiin aikuisten pikkujouluihin väsäsin boolin, jonka koristeina lilli nallekarkkeja.

Karpalobooli

Noin 4-5 litran boolimalja

1/2 pulloa Karpalet-mikseriä (Alkosta)
1 prk Vital rypäle-karpalomehua
2 pulloa karpalovissyä
1/2 litraa maustamatonta vodkaa
loraus tummaa rommia
1,5 dl karpalomehutiivistettä

Koristeeksi jääpaloja (ja nallekarkkeja :)

Ryövärit kahvia hinnoittelemassa

Kahvilakahvi on Suomessa tolkuttoman hintaista. Yli kolme euroa pikkukupista cappuccinoa - inflaatiosta viis, onko siinä mitään järkeä? Olisiko joku mummonmarkka-aikaan maksanut kahvikupillisesta kaksikymmentä markkaa?

Japanissa ison kupillisen laadukasta kahvia saa eurolla tai vähän alle, erikoiskahvitkin alle pariin euroon. Joka paikasta löytyvistä automaateista voi napata espressotölkin tai jonkun monista muista kylmistä ja lämpimistä kahvijuomavaihtoehdoista eurolla.

Suomalainen kahvinhintakapina, missä viivyt?

Piparkakkua kyydissä



Olen aina ostanut valmista piparitaikinaa. Jotenkin oli sellainen luulo, että piparitaikinan teko on työlästä. Tein tällä kertaa itse taikinan, koristeluun tosin käytin kaupan kuorrutteita. Lopputulos: piparit loppuivat jo ennen Lucianpäivää. Ohjeita löytyi netistä pilvin pimein, yhdistelin hiukan useampaa jotta sain mahdollisimman mausteisen koostumuksen.

Itse pidän ohuenrapeista, aavistuksen palaneista mutta ymmärrän kyllä miksi useimpien läheisteni maku nojaa enempi sinne pehmeä, vaalea&paksu -kategoriaan.

Mausteiset piparkakut

n. 100 kpl

1,5dl tummaa siirappia
1 dl tavallista sokeria
1dl intiaani/fariinisokeria
250g voita
1 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl kardemummaa
1 rkl neilikkaa
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
2 tl soodaa
9 dl vehnäjauhoja

Mittaa siirappi, sokeri, voi sekä mausteet kattilaan. Keitä samalla sekoittaen, kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Anna jäähtyä.Vatkaa munat joukkoon. Lisää sooda-jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna kovettua kylmässä yön yli. Leivo sitten pipareiksi ja paista 200 asteessa kypsiksi paksuudesta ja uunin tehosta riippuen 6 - 9 min.

Hyvää ruokaviihdettä televisiossa

Kaikenmaailman kokkiohjelmien (joista osa tuntuu perustuvan enemmän vetäjänsä rintavarustukseen kuin ruuanlaittotaitoon) ja ruokakilpailujen viidakosta on tullut viime vuosina bongattua muutama helmi.

Kitchen Nightmares (Kurjat kuppilat) on Michelin-kokki Gordon Ramsayn vetämä reality, jossa yritetään kiskoa takaisin jaloilleen ravintoloita, jotka ovat menettäneet otteensa järkevästä gastronomiasta ja siksi ovat konkurssin partaalla. Unohtakaa se riehuminen, jota Ramsay harrastaa Kauhukeittiössä, tällä kertaa show-elkeet on jätetty studion puolelle ja Gordon-parka joutuu usein käyttämään kaikki kyökkipsykologin taitonsa saadakseen pudotettua harhapolulle eksyneet omistajat ja kokit pilvilinnoistaan. Erittäin opettavainen ohjelma myös ravintola-asiakkaille: mistä tunnistaa hyvän, ja mistä huonon ravintolan? (Vinkki: sarjan mukaan sesonkiajattelu ja lyhyt lista ovat hyvä lähtökohta loistoravintolan metsästämiseen). Kakkoskausi ja osa ykköskautta on julkaistu Suomessakin dvd-boksina.

Anthony Bourdain: No reservations (Anthony Bourdain maailmalla) on oikeastaan 50/50 sekoitus matka- ja ruokaohjelmaa. Bourdain fiilistelee, maistelee ja nautiskelee ennakkoluulottomasti eri maiden herkkuja. Ammattikokin tausta auttaa tuomaan esille mielenkiintoisia pointteja eri ruokakulttuureista. Ohjelma ei yritä liikaa, vaan luottaa aitoihin ruokiin, aitoihin reaktioihin ja tunnelmallisiin otoksiin. Ajoittain rönsyilevä mutta useimmiten mielenkiintoinen.

Madventures eli travellerimme maailmalla: Riku ja Tunna. Jaa miksikö? Vaikka Animalia kuinka paheksuisi, pojilla on pointti: erilaisten elukoiden syömisen etiikka on täysin kulttuurisidonnaista. Kumpi on eettisempää, julmissa oloissa tehokasvatetun mauttoman broilerin ostaminen vakumipakattuna (että olisi helppo unohtaa syövänsä aiemmin elänyttä, kipua ja kärsimystä tuntemaan kykenevää elukkaa) kuin vapaana eläneen, koko kylän yhdessä teurastaman koiran tai vuohen valmistaminen juhla-ateriaksi? Toki monissa jaksoissa iso osa MadCook-osion ruuasta menee hukkaan ja osa ruokaosioista on tehty shokeeraamishakuisesti, mutta silti täytyy Tunnalle ja Rikulle antaa tunnustusta gastronomista tekopyhyyttä vastaan taistelemisesta.

Ps. Entäs Jamie ja Nigella? Molemmat ovat mielestäni "ihan ok" mutta ruoka- ja ruokaohjelmat, jos jotkin, ovat makuasia. Mielestäni Nigella pärjää lähinnä kuppikoolla ja Jamie on liian populistinen ja hätäinen makuuni. Hatunnosto on kyllä paikallaan miehen loistavalle kouluruokaprojektille.

Tervetuloa blogin pariin!

Olen nuori lääkäri lounaisrannikolta. "Siviilissä" kokkailen kahden syöjän taloudessamme monipuolisesti makeaa, suolaista, kotoisaa ja eksoottista. Keittokirjakokoelma uhkaa vallata koko keittiön ja kaverit kylään tullessaan osaavat jo odottaa mopon karanneen tarjottavien määrässä perinteiseen tapaan käsistä. Viinien maailmassa olen aloittelija, mutta ruuanlaitto on tuttua jo yli kymmenen vuoden ajalta. Pottumuusista olen jo siirtynyt opettelemaan vaativampien tekniikoiden ja reseptin toteuttamista. Satunnaisesti apukäsiksi tarjoutuvan aviomiehen lisäksi tärkeimpinä apuina toimii Kenwood Major Titanium -yleiskone.

Ruokablogeja riittää. Millä siis erottua joukosta? Omalaatuisella ruokafilosofialla, halulla kartuttaa omia taitoja, ajoittaisella tarpeella narista jostakin suomalaisen syömäkulttuurin pimeästä puolesta. Ehkäpä bloginpito opettaa myös lisää valokuvauksesta!

Tervetuloa mukaan, hylätään yhdessä kaurakeksit ja mikropitsat ja nostetaan suomalaisen kotikokkauksen taso pois einesmätöstä!