maanantai 28. joulukuuta 2009

Designburgerit





Joskus tekee mieli kunnon hampurilaista. Niihin törmää ajoittain ravintoloissa ja joskus brillikioskeissa, varsinaisten hampurilaispaikkojen tarjonta on yleensä kehnoa majoneesissa uivaa ns. mättöä. Parasta tulee, kun tekee itse! Tähän settiin, joka sisältää useita kastikkeita, on otettu vaikutelmia muutamasta Gordon Ramsayn ohjeesta.

Design-burgerit

Tomaattirelissi

2 rasiaa miniluumu- tai kirsikkatomaatteja puolitettuna
4 rkl raastettua parmesaania
kuivattuja yrttejä
mustapippuria, savuaromista suolaa
valkosipulijauhetta
1 paprika paloiteltuna
oliiviöljyä
raastettua sitruunankuorta
3 rkl balsamiviinietikkaa

1. Uuni 200 asteeseen
2. sekoita ainekset kulhossa ja levitä leivinpaperitetulla pellille
3. paista kunnes kypsiä ja hivenen mustaa paistuneimmissa kohdissa
4. lisää balsamiviinietikka ja soseuta nopeasti jättäen "sattumaiseksi"

Kurkkukastike

puolikas kurkku raastettuna
1 prk kevytkermaviiliä

Salsaa

Joko valmissalsaa tai itsetehtyä

Kasvikset

Hienoksi suikaloitua jäävuorisalaattia
Pihvi- tai terttutomaattia ohuina viipaleina

Karamellisoitu sipuli

2 punasipulia
2 rkl hunajaa
oliiviöljyä

1. suikaloi sipulit
2. kuullota sipulit pehmeiski oliiviöljyssä
3. lisää hunaja ja kääntele kuumalla pannulla kunnes sipuleilla pehmeä ja hieman tahmainen koostumus.

Jauhelihapihvit

60-700g naudan paistijauhelihaa
1/2 dl korppujauhoja
4 rkl chiliöljyä
1 rkl paprikajauhetta
1/2 tl cayennepippuria
1 rkl kuivattuja yrttejä
1 rkl mustapippuria
1/2 rkl savuaromista suolaa
1/2 rkl valkosipulijauhetta

Sekoita ja muotoile 8 ohueksi pihviksi. Paista oliiviöljyssä kuumalla paistinpannulla kääntäen vain kerran jotteivät mehut karkaa.

Sämpylät

8 kpl valmiita hampurilaissämpylöitä, itse leivottuja sämpylöitä tai muita vehnäsämpylöitä. Lämmitä noin 4 min uunissa ritilällä päällipuoli alaspäin.

Burgerien kokoaminen

1. pohjalle sämpylän pohjaosa
2. päälle salaattia reipas kourallinen
3. pihvi
4. sipulia
5. tomaattiviipaleita
6. kansi
7. lautaselle burgerin viereen reilut lusikalliset relissia, salsaa ja kurkkukastiketta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti