sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Piparkakkua kyydissä



Olen aina ostanut valmista piparitaikinaa. Jotenkin oli sellainen luulo, että piparitaikinan teko on työlästä. Tein tällä kertaa itse taikinan, koristeluun tosin käytin kaupan kuorrutteita. Lopputulos: piparit loppuivat jo ennen Lucianpäivää. Ohjeita löytyi netistä pilvin pimein, yhdistelin hiukan useampaa jotta sain mahdollisimman mausteisen koostumuksen.

Itse pidän ohuenrapeista, aavistuksen palaneista mutta ymmärrän kyllä miksi useimpien läheisteni maku nojaa enempi sinne pehmeä, vaalea&paksu -kategoriaan.

Mausteiset piparkakut

n. 100 kpl

1,5dl tummaa siirappia
1 dl tavallista sokeria
1dl intiaani/fariinisokeria
250g voita
1 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl kardemummaa
1 rkl neilikkaa
1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
2 tl soodaa
9 dl vehnäjauhoja

Mittaa siirappi, sokeri, voi sekä mausteet kattilaan. Keitä samalla sekoittaen, kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Anna jäähtyä.Vatkaa munat joukkoon. Lisää sooda-jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna kovettua kylmässä yön yli. Leivo sitten pipareiksi ja paista 200 asteessa kypsiksi paksuudesta ja uunin tehosta riippuen 6 - 9 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti