sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Tervetuloa blogin pariin!

Olen nuori lääkäri lounaisrannikolta. "Siviilissä" kokkailen kahden syöjän taloudessamme monipuolisesti makeaa, suolaista, kotoisaa ja eksoottista. Keittokirjakokoelma uhkaa vallata koko keittiön ja kaverit kylään tullessaan osaavat jo odottaa mopon karanneen tarjottavien määrässä perinteiseen tapaan käsistä. Viinien maailmassa olen aloittelija, mutta ruuanlaitto on tuttua jo yli kymmenen vuoden ajalta. Pottumuusista olen jo siirtynyt opettelemaan vaativampien tekniikoiden ja reseptin toteuttamista. Satunnaisesti apukäsiksi tarjoutuvan aviomiehen lisäksi tärkeimpinä apuina toimii Kenwood Major Titanium -yleiskone.

Ruokablogeja riittää. Millä siis erottua joukosta? Omalaatuisella ruokafilosofialla, halulla kartuttaa omia taitoja, ajoittaisella tarpeella narista jostakin suomalaisen syömäkulttuurin pimeästä puolesta. Ehkäpä bloginpito opettaa myös lisää valokuvauksesta!

Tervetuloa mukaan, hylätään yhdessä kaurakeksit ja mikropitsat ja nostetaan suomalaisen kotikokkauksen taso pois einesmätöstä!

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen blogi :D ja paljon asiaa!!! Ruokablogeja on paljon, mutta aina tarvitaan kantaaottavia lisää. Vaikka itse bloggailen lähinnä kakuista (tai oikeastaan kaikenlaisesta turhasta näpertelystä :D), ruoka kiinnostaa aina ja varsinkin hyvä ruoka :)

    VastaaPoista