maanantai 21. joulukuuta 2009

Matchan lähteillä




Matcha on jauhettua japanilaista vihreää teetä, jota käytetään teeseremonioiden ohella leivontaan ja esimerkiksi Japanissa joka paikasta löytyvän matchapehmiksen tekoon. Yleensä matchan valmistukseen käytetään hyvin laadukasta teetä jotta aromi on pehmeä, ei kitkerä, ja väri olisi hyvä.


Matchaa voi olla vaikea löytää Suomesta. Tokyokan Helsingissä myy kyllä matchaa, mutta ellei halua tehdä reissua paikan päälle on tilattava vähintään 50 eurolla tavaraa jotta suostuvat postimyyntiin.

Edelliseltä japaninreissulta palattuani teki kovin mieli matchapehmistä, joten kyseistä vihreää puuteria piti jostain saada. Aikani googleteltuani löysin loistavan puljun: Hibiki-an. Kyseessä on Kioton lähellä Ujissa sijaitseva teeplantaasi joka suoramyy kuluttajille tuotteitaan. Kun sieltä kerran tilaa, pistävät jatkossa tulemaan herttaisen tee-newsletterinsä jossa kertovat historiaa, satouutisia ja muutakin mielenkiintoista inside-juttua japanilaisen teen maailmasta. Heidän matchansa on korkealaatuista (sikäli kuin minä osaan arvioida), toimitetaan fiksusti ja hyvin säilyvästi pakattuna ja tilaus tuli Suomeen parissa päivässä. Hinnatkin ovat vallan kohtuulliset. Englantiakin osaavat oikein hyvin, mikä japsien kohdalla ei koskaan ole itsestäänselvyys.

Jaa mitenkö sitä ihanan raikasta matchapehmistä tehdään?

Matchajäätelö


1 pkt vaniljajäätelöä, anna pehmetä huoneenlämmössä tai jääkaapissa
3-8 rkl matchajauhetta (se, paljonko tarvitaan, riippuu jauheen vahvuudesta)


Lisää jauhetta jäätelöön voimakkaasti sekoittaen, kunnes väri vastaa tätä

3 kommenttia:

  1. Erikoista jäätelöä, olisi hauska maistaa. Siskot kävivät Tampereella japanilaisessa teehuoneessa teeseremoniassa, mutta minä en valitettavasti päässyt mukaan :(

    VastaaPoista
  2. suomesta löytyi kätevästi myös

    http://www.teekauppa.fi/Matcha-1-picking-pieni-purkki-20-g

    VastaaPoista
  3. Mainio tieto, kiitoksia vinkistä! Täytyypä tutustua tarkemmin ko. nettikaupan tarjontaan.

    VastaaPoista