keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Bentoboksit Suomeen, kiitos!


Vietimme syksyllä 2009 kuukauden häämatkalla Japanissa. Olin aiemmin jo reissannut siellä kerran yksinäni (3 viikkoa muutama vuosi sitten). Jos joku tulee minulle väittämään, ette Tokio ole maailman ruokakulttuuripääkaupunki, saa tuta valtaisan ja perusteellisen kokemuspohjaisen vasta-argumentoinnin. Paitsi että siellä ovat edustettuna kaikki maailman tunnetut ja vähemmän tunnetut ruokakulttuurit, saa sieltä mitä laadukkaimmassa muodossa myös joka lajia japanilaista ruokaa. Japanilainen keittio lienee maailman monipuolisin, omaleimaisin ja esteettisin, terveellisyydestä puhumattakaan. Japaninreissumme parhaista ruokakokemuksista teen varmasti jatkossa oman perusteellisen blogipostauksena, nyt ajattelin keskittyä ylistämään benton iloja.

Bento on japanilainen noutoateria: kauniisti pakattu lajitelma erilaisia kasvis-, liha-, kala-, äyriäis-, kana-, muna- ja/tai jälkiruokaherkkuja ja lisukkeita. Alustana on yleensä koristeellinen pahvilaatikko väliseinin, kauppias pakkaa mukaan toki myös syömäpuikot. Hinta on yleensä hyvin edullinen (5-10 euroa loota), homma perustuu Japanin ruuan yleiseen matalahkoon hintatasoon Suomeen verrattuna, isoihin asiakasmääriin ja nopeaan sarjatuotantoon. Bentot eivät kuitenkaan yleensä tule isoista einestehtaista, vaan ravintolat ja erilaiset pienyrittäjät markkinoivat lounasaikaan omia keitoksiaan. Hyvä tapa houkutella asiakkaat sitten joskus istahtamaan iltaa ravintolaan, jos bentobox miellytti.  Toki on varsinaisia bentokioskiketjujakin, ja kioskit ja ruokakaupat myyvät hieman sarjatuotetumpia (ja siksi hieman matalalaatuisempia) versioita. Upeita bentoja löytää varsinkin isojen tavaratalojen ruokaosastoilta (jotka muutenkin räjäyttävät suomalaisen nakitjamuusi-mentaliteettisen tajunnan aivan totaalisesti).

Bentosta voi löytää jopa pihvin tai muita länsimaalaisiakin herkkuja ja toisaalta sellaisia japanilaisia perinneoutouksia kuin erilaiset leväherkut tai nattoo (sitä kuuluisaa märännytettyä papulimaa jota harva turisti haluaa syödä).

Bentot Suomeenkin! Lounasruokavalikoima kasvaisi, muuttuisi todennäköisesti terveellisemmäksi, syöminen olisi nopeaa ja siistiä ja varsinkin erilaisissa kulkupeleissä voisi syödä kunnon aterian eikä niitä iänikuisia muovisia ja ylihintaisia täytettyjä sämpylöitä joita esim. VR kauppaa. Japanissa junamatkustajia varten on omat bentokioskinsa ja oma bentoruokakulttuurinsa.

Yllä oleva kuva on eräs allekirjoittaneen lounas Japanin häämatkamme Tokionpäiviltä. Oishii!

3 kommenttia:

  1. Kyllä kelpaisi :D Harmi, ettei Suomessa näitä ole, tietysti enemmän suomalaiseen makuun soveltuvina. Itse kyllä tykkäisin, mutta ei ehkä kaikki :) Nettimaailmassa olen bentobokseihin törmännyt (en siis ole sellaista livenä tavannut) ja todella kauniisti on ruoka esille laitettu. Omia blogejakin bentoille on eli nähtävästi on oikea harrastus monille Japanissa :D

    VastaaPoista
  2. Kannatetaan!:) Niitä odotellessa oon itse koonnut niitä vähän pienemmässä mittakaavassa tosin. Jos kiinnostaa, niin ainakin täältä saa niitä looria:) > http://www.mikidekyoto.fi/

    VastaaPoista
  3. Moi! Kiva kun löysin sinun blogin ja tämän bentopostauksen.
    Olen itse bentofani, se on minun harrastus. Oletko tehnyt bentoja? Ruokablogissani kerron omasta bentoista, jos haluat tulla katsomaan olet tervetuloa! :)

    VastaaPoista