maanantai 15. helmikuuta 2010

Savulohi-porkkana-seesamionigirit


Onigirit ovat maustettuja riisipallosia, joita japanilaiset paitsi kokkaavat kotonaan työpaikka- ja koululaislounaiden osaksi, myös ostavat valmiina juna-asemilta, supermarketeista ja milloin mistäkin, kun tarvitsevat nopeaa ja terveellistä välipalaa. Mausteena voi olla melkeinpä mitä hyvänsä, seesaminsiemenet, kala ja erilaiset levät tuntuivat ainakin marketti-onigirien mausteena olevan niitä yleisimpiä. Oma suosikkini häämatkalla kokeilluista oli seesami-porkkana-juustoyhdistelmä. Juusto ei toki mikään perinteikäs japanilainen ruoka ole; kuvastanee sinänsä japanilaisten ennakkoluulottomuutta heille vieraiden herkkujen yhdistelemiseen oman maan ruokien kanssa. Kasvisversioita on helppo kehitellä, tästäkin saa sellaisen jättämällä savulohen pois. Esimerkiksi murustettu, paistettu tofu voisi olla kiva lisä ja sienet sopivat myös onigireihin loistavasti. Riisinä on käytettävä sushiriisiä, irtojyväisestä näiden teko ei onnistu ja puuroriisiinkin suhtautuisin autenttisuusperustein hiukan nihkeästi. Aivan mössöksi ei riisin tulisi painellessa mennä, vaan osuva onigirirakenne on melko helposti murtuva, jossa riisinjyvät erottuvat. Riisinkeitto-ohje on Emi Kazukon kirjasta Japanese food & cooking.

Savulohi-porkkana-seesamionigirit

400g sushiriisiä
100g savulohta (voi olla tavallista tai kylmäsavua)
2 keitettyä porkkanaa muusattuna
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 tl mustapippuria
2 tl soijakastiketta
1 tl miriniä


1. Huuhdo riisit kylmällä vedellä ja siivilöi kuivaksi
2. Laita riisit kattilaan, kaada päälle 5 dl kylmää vettä ja anna seistä huoneenlämmössä 30min
3. Laita kansi tiiviisti päälle ja kuumenna kiehuvaksi. Vähennä lämpöä ja anna keittyä 12min. Kun kantta avatessa kuulet raksahtelevaa ääntä, on riisi valmista.
4. Ota kattila pois liedeltä ja anna seistä kansi päällä noin 15min
5. Sekoita lastalla ja anna seistä 30min
6. Möyhi savulohi käsin pieneksi
7. Sekoita lohi, seesaminsiemenet, mausteet ja porkkanamuusi riisiin
8. Laita kulhoon kylmää vettä ja etsi sopiva pieni kolmionmallinen tai pyöreä pieni kippo muotiksi (voit muotoilla toki onigirit myös käsin ilman muottia). Kylmä vesi estää riisiä tarttumasta käsiisi, mutta 
9. Kasta kädet kulhoon ja ravistele liiat vedet pois. Jos käytät muottia, kasta se kulhoon ja varovasti kaada liiat vedet pois. Kahmaise käsin kulhosta sopiva määrä riisiä ja painele se muotiin tai muovaa käsin sopivan malliseksi. 
10. Tikkua tai lusikkaa hyödyntäen kumoa onigiri muotista kuivalle lautaselle.
11. Toista vesitemppu ennen seuraavan onigirin tekoa.
12. Tarjoa välittömästi tai jäähdytä nopeasti jääkaapissa. Keitetty riisi on erittäin korkean riskin tuote ajatellen ruokamyrkytyksiä (pöpö nimeltä Bacillus cereus tykkää erityisesti keitetyssä riisissä majailla) ja savulohi (varsinkin kylmäsavu) on myös riskituote, joten suosittelen nauttimaan onigirit samana päivänä tai pakastamaan ne.




Jos haluat reunustaa palloset norilla, toimi näin: Leikkaa kuiva norilevy sopiviksi nauhoiksi. Kun pallonen on valmis, kasta nori nopeasti kylmään veteen ja kääri samantien varovasti painellen pallosen ympärille. Kuivuessaan noriliitoksista tulee tiiviit. Älä turvota noria vedessä, vaan kasta ainoastaan "alas-samantien-ylös" -tyyppisesti. Voit myös kokeilla pelkästään kostuttaa kohdan, jossa norinauhan päät kohtaavat. Lukijavinkki kertoi, että pienellä kärsivällisyydellä norin saa pysymään ilmankin kostutusta kun riisin kosteus pehmentää sen.



4 kommenttia:

  1. Anteeksi kun puutun tuohon reseptiisi, mutta ei missään nimessä ruveta sitä noria kastamaan missään vedessä! Se kyllä tarrautuu riisiin kiinni ja imee siitä itseensä kosteutta ja pysyy siten kiinni riisissä. Samoin oikea riisin käsittely on pestä riisi kunnolla useasti vettä vaihtaen, ei vain huuhdella. :)
    Nimim. Useita vuosia Japanissa

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia anonyymille neuvoista ja kommenteista :) Täytyypä seuraavan kerran kokeilla norin kiedontaa ilman vettä, kastamallakaan ei onneksi näytä liian pehmeäksi likoutuvan vaan pysyy sopivan tiukkana. Kuivana kun ei tahtonut millään takertua onigirin ympäri :) Tuo huuhtomisohje on suoraan keittokirjasta, tarkistin parista muusta japsiruokakirjasta ja paikoin mainitaan pelkkä huuhdonta, paikoin tarkempi pesu. Malleja lienee yhtä monta kuin japanilaisia kokkeja ja kotirouviakin :)

    VastaaPoista
  3. Lisäyksenä vielä: fiksuja kommentteja ja neuvoja ei tarvitse koskaan pahoitella, siksihän tämä kommentointimahdollisuus on että tämmöiset sunnuntaisushikokit kuin allekirjoittanut oppisivat viisaammilta lisää.

    VastaaPoista
  4. Tuohon huuhtomisohjeeseen törmää valitettavan usein, on kyse sushista tai mistä vain mihin tulee riisiä. Japanilaiset kyllä aina pesevät, taitaa olla huuhtelu-neuvo meidän laiskempien länkkäreiden keksimä oikopolku. ;) Kylmään riisiin tarttuminen saattaa kestää hetken, mutta kuumaan/lämpimään tarttuu hyvin.

    VastaaPoista