perjantai 14. toukokuuta 2010

Marenki-marjakerroskakku


Risteytys brita-kakkua ja perinteisempää kermakakkua. Täytteessä ei ole niitä tavallisenpenseitä banaaneja ja mansikkamuuseja, vaan kokonaisia marjoja. Sokerikakkupohjaohje on "Kotiruoka" -kirjasta.

Safkaseireenin marenki-marjakerroskakku

Pohja 1: sokerikakku


4 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta


1. Lämmitä uuni 175 asteeseen; öljyä ja korppujauhoja kakkuvuoka
2. Vaahdota muna ja sokeri niin kuohkeaksi, että voit piirtää kuvioita vaahdon pintaan
3. Lisää siivilän läpi jauhot ja leivinjauhe
4. Paista noin 30min kunnes tikkuun ei tartu mitään
5. Jäähdytä ja leikkaa kahdeksi levyksi sahateräisellä veitsellä


Pohja 2: marenki


4 valkuaista
250g hienoa sokeria


1. Anna uunin viilentyä 150 asteeseen
2. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi
3. Levitä kahdelle leivinpaperoidulle pellille kahdeksi kakkuvuokasi (irtopohjavuoka) pohjaa aavistuksen pienemmäksi ympyrälevyksi
4. Paista yksi pelti kerrallaan noin 25-40 minuuttia kunnes rapeaa, jäähdytä ja irrota varovasti leivinpaperista


Täyte:
kostutus = omena- tai raparperimehua
2 prk Valio rahkaherkkua, maku vanilja
1 rasia tuoreita mustikoita
1 rasia tuoreita mansikoita viipaloituina
1 rasia ananaskirsikoita puolitettuina
1 prk Danone Danio vaniljaa
1 prk kuohukermaa vaahdotettuna johon lisätty 1 rkl vaniljakreemijauhetta


1. Aseta yksi sokerikakkupohja irtopohjavuoan pohjalle ja kostuta se
2. Levitä päälle Danio-rahka ja ripottele ananaskirsikat
3. Aseta päälle ulkonäöltään kehnompi marenkilevyistä
4. Levitä marenkilevylle kermavaahtoseos ja asettele päälle mansikkaviipaleet
5. Aseta päälle toinen sokerikakkupohja varovasti ja kostuta se
6. Levitä Valio rahkaherkut pohjan päälle, ja ripottele mustikat
7. Aseta varovasti viimeinen marenkilevy kakun "katoksi"

2 kommenttia:

  1. Oi, löysin googlen kautta tämän kivan blogisi! Taidankin lähiaikoina kokeilla jotain hyviä muffinsseja vaikkapa :)

    VastaaPoista