tiistai 2. maaliskuuta 2010

Välimeren kesäkurpitsapiiras


Kaikkien suolaisten piirakoiden ei tarvitse uida munamaidossa - kesäkurpitsojen oma neste pitää piirakan mehevänä ilmankin. Juustona kannattaa käyttää mozzarellaraastetta. Vegaaniversion voi tehdä korvaamalla raejuuston esim. murustetulla kiinteällä tofulla.

Välimeren kesäkurpitsapiiras

Pohja:
100g raejuustoa
1 muna
1/2 dl leseitä
noin 3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kasviöljyä


Täyte:
1,5 keskikokoista kesäkurpitsaa kuorittuina ja ohueksi siivutettuna
basilikamaustetua oliiviöljyä
merisuolaa rouhittuna
mustapippuria rouhittuna
1 ruukku sitruunamelissaa, basilikaa tai muuta sopivaa tuoretta yrttiä
1 kiinalainen yksikyntinen valkosipuli siivutettuna tai 2 tavallista valkosipulinkynttä siivuina
2 rkl pinjansiemeniä
2 dl juustoraastetta

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen
2. Valmista pohja sekoittamalla muna, jauhot ja raejuusto ja lisäämällä taikinaan lopuksi öljy
3. Kauli pohja leivinpaperilla ohueksi, aseta vuoka taikinan päälle ylösalaisin ja käännä koko systeemi väärinpäin jolloin taikina asettuu kauniisti vuokaan. Vedä leivinpaperi pois ja tasoittele sormin reunat. Voit myös painella taikinan vuokaan sormin.
4. Ripota pohjalle mustapippuria ja muutama "raita" basilikaöljyä
5. Asettele kesäkurpitsaviipaleita yhdeksi kerrokseksi pohjan päälle. Ripottele päälle suolaa, mustapippuria ja tuoreet yrtit.
6. Tee uusi kerros, tällä kertaa päälle tulee muutama "raita" basilikaöljyä ja valkosipuliviipaleet.
7. Kolmannen kerroksen päälle pinjansiemenet, muutama "raita" basilikaöljyä ja juusto.
8. Paista noin 20-25min kunnes pinta on kauniin värinen. Anna vetäytyä vuoassa ja tarjoa lämpimänä.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen ohje...täytyy siirtää kokeltavien reseptien listalle : ).

    VastaaPoista