torstai 21. huhtikuuta 2011

Ulkofileepihvi viherpippurikastikkeella ja Hasselbackan perunat


Kavereita oli tulossa syömään sunnuntailounasta - Hulluilta päiviltä löytyi hyvään hintaan mainiot, kalvottomat ja marmoroidut naudan ulkofileepihvit. Kastike on miedosti muunneltu versio Marco Pierre Whiten Marco Makes It Easy -kirjan ohjeesta. Tästä satsista syö viisi, kastiketta jäi hieman ylikin.

Ulkofileepihvit


5 naudan ulkofileepihviä
kasviöljyä
rouhittua merisuolaa
rouhittua mustapippuria


1. Ota pihvit huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistoa 
2. Ota esille 2 paistinpannua ja laita ne kuumenemaan, pannuihin tilkka öljyä
3. Kuivaa, suolaa ja pippuroi pihvit molemmin puolin
4. Paista 3-4min yhdeltä puolelta ja 3,5min toiselta puolelta vain kerran kääntäen (paistoaika riippuu pihvien paksuudesta, tavoitteena saada pieni punoitus jäämään pihvin paksuimpaan kohtaan ja mehevät nesteet säilymään lihassa)

Viherpippurikastike

2 dl Worcestershirekastiketta
3 dl kermaa
3 tl kokonaisia viherpippureita
1 tl härkäfondia


1. Kuumenna Worcestershirekastike ja fondi kiehuvaksi paistinpannulla ja kiehuta hetki että pieni osa nesteestä haihtuu
2. Ota pois liedeltä, lisää kerma ja pippuri, sekoita ja anna seistä hetken 

Hasselbackan perunat

1,5 kiloa perunoita kuorittuna
4 rkl kasviöljyä
1 tl rouhittua merisuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
3 rkl korppujauhoja
kourallinen emmentalraastetta
1 tl kuivattua basilikaa


1. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja öljyä isohko paksupohjainen uunivuoka
2. Pyöritä perunat suola-mustapippuri-öljyseoksessa
3. Leikkaa perunoiden pintaan tiheään viiltoja (ei ristikkäin vaan samansuuntaisesti)
4. Asettele perunat vuokaan ja paista 30min
5. Laita folio päälle ja paista vielä 10-15min kunnes perunat ovat kypsiä ja hieman ruskeapilkulliseksi paahtuneita
6. Yhdistä korppujauhot, emmental, basilika ja vielä ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria, sirottele seos perunoille ja paahda vielä 10min ilman foliota

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti