lauantai 17. huhtikuuta 2010

Vadelma-valkosuklaajuustokakku


En ole koskaan ollut suuri valkosuklaan ystävä. Digestive/murotaikinapohjaiset juustokakutkin alkoivat tulla korvista. Takki kuitenkin kääntyi, kun satuin maistamaan Leonidas-suklaaputiikin herkullisuudellaan järjen vievää vadelmahyytelöpäällysteistä valkosuklaakakkua. Pitihän siitä sitten oma versiokin kehitellä. Kuvan kehittelyversiokakussa turvauduin Digestiveihin, jatkossa värkkään varmaankin superohuen muropohjan kuten alkuperäisessä kakussa oli.

Vadelma-valkosuklaajuustokakku

Pohja:
6 Digestivekeksiä murustettuna
1rkl kasviöljyä
2 rkl vettä


Reunusta irtopohjavuoka leivinpaperilla. Yhdistä pohja-aineet ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Pohjan ei tarvitse olla tiiviiksi painettua mattoa kunhan muruset jakaantuvat tasaisesti peittäen koko pohjan.


Juustoseos:
200g maustamatonta 12% Hovi-tuorejuustoa
1 prk täysrasvaista maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
2 rkl vettä
1 dl tomusokeria
2 dl kuohukermaa vatkattuna ei-aivan-kovaksi vaahdoksi
n. 160g sulatettua valkosuklaata
5 liivatelehteä liotettuina ja sulatettuna vesi-sitruunaseokseen


1. Yhdistä sulatettu suklaa ja juustot
2. Sekoita joukkoon sokeri ja kerma
3. Lisää liivateneste
4. Hyydytä 3-4h jääkaapissa


Vadelmahyytelö:
2 rasiaa/pakastepussillista (n. 200g?) vadelmia soseutettuna ja sose siivilöitynä
1/2 dl tomusokeria
1 liivatelehti sulatettuna tilkkaan vettä


1. Yhdistä sokeri ja vadelmasose
2. Lisää liivateseos, kaada hyytyneen juustoseoksen päälle ja anna hyytyä mielellään yön yli



17 kommenttia:

  1. Jep. Tätä aion kokeilla kunhan vaan saan toimeksi. Vaihteeksi puheenaiheeksi nousee jälleen raparperi (koska se on VALTAVA) eli luuletko, että tämä voisi mahdollisesti onnistua raparperihyytelöpäällisellä? Sekin on mukavan kirpeä ja voisi toimia vastapainona valkosuklaan kanssa. Tai sitten ei...

    Raparperista piti vaan sanomani, että jos tarvitset, niin meidän pihasta saa käydä nyppäämässä puskasta niitä ohkaisia, punaisia varsia pöheikön keskeltä. Olen koittanut keksiä mitä kaikkea niistä saa aikaan, mutta mielikuvitus alkaa loppua...

    VastaaPoista
  2. Uskoisin että toimii raparperin kanssa yhtä hyvin, tärkeintä että päällikerroksessa on pientä happamuutta. Esim. Gordon Ramsaylta löytyy lähes vastaava ohje raparperia hyödyntäen, ainoana poikkeuksena on valkosuklaan puuttuminen.

    VastaaPoista
  3. Mikä kokoista vuokaa olet tässä ohjeessa käyttänyt?

    VastaaPoista
  4. Olen kokeillut useammankin kokoista irtopohjavuokaa; ylimmäisen kuvan pala on kakusta, joka on tehty 23cm läpimittaisessa vähän korkeammassa vuoassa, kun taas alemman kuvan kakku on tehty 25,5 cm läpimittaisessa. Tuo korkeampi on omasta mielestäni hiukan nätimmän näköinen, siihenkin voisi hyvin noita kokonaisia vadelmia laittaa päälle.

    VastaaPoista
  5. melkolailla nopea ja helponlainen resepti.Olen itse kova kokeilemaan uusia juttuja joten kokeilen.

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti Anonyymi tykkäät kakusta :)

    VastaaPoista
  7. Sattumalta löysin Googlen kautta tämän reseptin ja kakusta tuli erittäin hyvää, kiitos hyvästä ohjeesta. :) Ensi kerralla taidan itsekin kokeilla muropohjaa.

    VastaaPoista
  8. Monellekko henkilölle kakku soveltuu parhaiten ?

    VastaaPoista
  9. 6-8 henkeä ainakin syö kakusta; jos on muutakin makeaa tarjottavaa jopa 8-10.

    VastaaPoista
  10. Mikä olisi halkaisijaltaan hyvä irtopohjavuoka?

    VastaaPoista
  11. 23cm tuottaa mielestäni näteimmän lopputuloksen; vadelma- ja vaniljatäytekerroksista tulee siinä hieman korkeammat.

    VastaaPoista
  12. Millainen alkuperäinen ohjeen pohja oli?

    VastaaPoista
  13. Arvelisin että alkuperäisen kakun pohja oli ohuttakin ohuempi murotaikinalevy, tai sitten digestivepohjatyyppinen. Eli hivenen rapsakka ja runsasrasvainen.

    VastaaPoista
  14. Anonyymi! Oliko kakku hyvää?:)

    VastaaPoista
  15. On tehnyt kivasti kauppansa, olen tätä tehnyt lukuisia kertoja eri tilaisuuksiin :)

    VastaaPoista
  16. Hei, valkosuklaakakusi näyttää hyvältä ( aika hyvä kuva!), mutta olis hyvää saada hieman tarkemmin ohje/ resepti. En koskaan tehnyt ja monet asiat tuntuu vaikealta. Esim. liivateen käyttö
    Terveisin Victoria

    VastaaPoista
  17. Hei Victoria! Tässä ohje liivatteen käytöstä:
    - laita lehdet runsaalla viileällä vedellä täytettyyn kulhoon likomaan, kunnes ne tuntuvat liukkaan pehmeiltä ja ovat puristettavissa palloksi
    - kuumenna mikrossa juomalasissa 2-3 rkl vettä kuplivan kiehuvaksi
    - purista liivatteista vesi ja tipauta ne kuumavesilasiin, sekoita heti ripeästi lusikalla tasaiseksi, kirkkaaksi liemeksi
    - kaada liemi ohuena nauhana hyydytettävään seokseen ja sekoita tasaiseksi

    Kuohukerma on sopivaksi vatkattua sitten, kun kulhoa kallistaessa ei kerma valu minnekään, ja vatkatessa syntyvät kuviot pysyvät kohtuullisesti kerman pinnalla. Jos seos muuttuu rakeiseksi (rahkamaiseksi), on vatkattu liikaa.

    Suklaan sulatus on turvallisinta vesihauteessa: kuumenna vettä pienen kattilan pohjalla kiehuvaksi, alenna sitten hieman lämpöä jolloin syntyy ainoastaan pikkuisia kuplia. Nosta kattilan päälle kuumuudenkestävä kulho, johon olet pilkkonut suklaan. Koko ajan rauhallisesti sekoitellen anna suklaan sulaa lämpenevässä kulhossa. On tärkeää että kulhon pohja ole vedessä. Toinen vaihtoehto (jota itse käytän) on sulattaa suklaa mikrossa: paloittele suklaa keittolautaselle ja kuumenna 10sek kerrallaan. Jokaisen 10sek jälkeen ota lautanen mikrosta, sekoittele paloja (etteivät ne kuumene epätasaisesti) ja jatka sitten kuumennusta 10sek kerrallaan. Kun noin 80% suklaasta on sulanut, saat loput sulatettua sekoittelemalla suklaata, ei tarvitse enää kuumentaa.

    Tässäpä ne vaiheet, jotka ajattelin kokemattomamman kokkaajan kokevan vieraammiksi. Kysele rohkeasti lisää.

    VastaaPoista