maanantai 13. kesäkuuta 2011

Keittokirjaostos: The Accidental Vegetarian


Simon Rimmer perusti 1992 kasvisravintolan yhdessä ystävänsä kanssa. Mutkia matkassa oli kaksi: Simon ei osannut kokata, eikä ollut itse kasvissyöjä. Ravintolasta tuli kuitenkin menestystarina: tarvittiin vain innostusta ja halu löytää sellaisia kasvisreseptejä, jotka kelpaisivat lihansyöjillekin. Syntyi Manchesterilainen suosikkiravintola Greens, ja Simon päätyi myös ennen pitkää vetämään BBC:lle omaa ohjelmaansa "Something For The Weekend". Ravintolan ja ohjelman resepteistä on nyt koottu keittokirja "The Accidental Vegetarian - Delicious Food Without Meat".

Kirjasta löytyy suhteellisen vähän yllätyksiä: kasvisruuan klassikoita on paljon mukana. Paikoin vaikuttaa, että on lähinnä rakennettu perusohjeiden päälle mutta välistä löytyy todella ennakkoluulottomia ja omintakeisiakin ruoka-aineyhdistelmiä. Oma tyyli kuultaa reseptien takaa, ja kirja yhdistelee ennakkoluulottomasti eri ruokakulttuureja: alupalaluvusta löytyy niin sushia, dolmadesia kuin patatas bravas -ohjekin. Olen ehtinyt kokeilla kahta reseptiä: basilika-vuohenjuusto-ricottatäytteinen munakasrulla (ohje tulossa kuvineen blogiin lähiaikoina!) oli aivan erinomaista, ja tätä kirjoitettaessa on jääkaapissa vetäytymässä piirakkataikina kuvassa kertakaikkiaan upean näköiseen passion fruit tart -piiraaseen.

Kirjan salaattipuoli vaikuttaa ruokaisan lupaavalta. Uskon useimpien reseptien uppoavan lihansyöjiinkin, mitään keventäjän ruokaa eivät monet reseptit ole. Maitotuotteet ja juusto ovat paikoin isossa roolissa, eli vegaanille kirja tarjoaa vähän. Punajuuren merkittävä käyttö ilahduttaa - monet ohjeet yhdistävät sen aivan uusiin makumaailmoihin, esim. Spicy beetroot and coconut soup. Tuoreita yrttejä ja Kaakkois-Aasian keittiöiden mausteita käytetään ilahduttavan monipuolisesti. Tekee mieli tutustua esimerkiksi malesiavaikutteiseen Rendang shallot and asparagus curryyn. Ranskalaisesta keittiöstä ammentava Caramelized onion and mustard tart kuulostaa tuoreelta kiepaukselta klassisesta sipuliquichesta. Osa brittiklassikoiden kasvisversioista ei oikein houkuta, sama efekti olisi varmaankin jos meikäläisen pyttipannun reseptin tunkisi ulkolaiseen keittokirjaan.

Jälkiruokaosuudellaan kasviskeittokirjat eivät yleensä juurikaan eroa muista keittokirjoista, sisältäähän aika harva jälkiruoka lihaa/kalaa/kanaa... Kirja sisältää kuitenkin muutaman melkoisen mielenkiintoisen oloisen ohjeen, esim. jo mainittu passiontorttu, strawberry and coconut trifle, cherry tiramisu cheesecake, lychee and toasted coconut cheesecake, strawberry samosas. Jälkiruokaohjeet istuvat hyvin muun keittokirjan sisältöön. Alustavien kokemuksieni perusteella suosittelen kirjaa varsinkin meille sekasyöjille vaihteluksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti