sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Syystäytteiset kesäkurpitsat


Näihin voi käyttää kaikenkokoisia kesäkurpitsoja isoista soikeista minikokoisiin. Jäätelökauha on hyvä apuväline kovertamisessa. Lihansyöjän versio syntyy korvaamalla soijarouheen 250g paistijauhelihaa ja valitsemalla fondiksi härkäfondin. Kuvassa on jauhelihaversio.

Syystäytteiset kesäkurpitsat

1 sipuli
200g soijarouhetta käyttövalmiiksi liotettuna
1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja
2 isoa kesäkurpitsaa tai 4 pientä kesäkurpitsaa
1 rasia siitakesieniä
0,75dl kermaa tai ruokakermaa
parmesaaniraastetta
1 kasvisfondikuutio tai 1 rkl kasvisfondia
1 dl kvinoaa huuhdottuna
1/2 ruukkua tuoretta oreganoa
1 ruukku tuoretta basilikaa
mustapippuria, suolaa, korianterijauhetta
1 rkl balsamicoa
2 rkl soijaa
1 rkl sweet chili -kastiketta
öljyä


1. Lämmitä uuni 200 asteeseen
2. Laita kvinoa kattilaan, jossa on 2dl vettä ja laita se kuumenemaan
3. Silppua sipuli, basilika ja oregano, puolita sienet ja puolita kirsikkatomaatit
4. Pese ja koverra kesäkurpitsat ja hienonna sisus
5. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja kuullota siitä sipulit ja soijarouhe
6. Lisää mustapippuria, maustekastikkeet, fondi ja suolaa maun mukaan
7. Kun soija on ruskistunut lisää puolet hienonnetusta kesäkurpitsansisuksesta (toisen puolen voit käyttää esim. leivontaan), sienet, tomaatit, kerma ja basilika- ja oreganosilput, hauduta hiljalleen pienellä lämmöllä
8. Kun kvinoa on kypsää eli hännät ovat avautuneet ja jyvät napsahtelevat, kaada kvinoasta vesi pois ja yhdistä se täyteseokseen
9. Täytä kesäkurpitsat, ripottele päälle runsaasti parmesaania ja gratinoi uunissa noin 15min


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti