keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Päärynä-sinihomejuustopiiras


Syön yleensä kaikkea. Sinihomejuuston kanssa sinuiksi pääseminen vei kuitenkin jostain syystä 30 vuotta. En edelleenkään nauti sen mausta yksinään, mutta piiraiden ja pizzan mausteena ja makean hillon kumppanina maistelen jo sitä mielelläni. Tämän piiraan idea lähti tarpeesta käyttää jääkaappiin joulusyömingeistä jäänyt Aurajuustopaketti johonkin.

Päärynä-sinihomejuustopiiras

Pohja:
100g voita
0,75 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja
5 tippaa vaniljauutetta
1/3 tl inkiväärijauhetta

1 prk säilykepäärynöitä tai kaksi tuoretta, kypsää päärynää viipaloituna
1/3 aurajuustokolmio tai maun mukaan
1 prk (150g) creme fraichea
1 muna
0,5 dl sokeria

1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen (kiertoilmalla riittää noin 175 astetta) 
2. Yhdistä pohja-aineet ja murusta taikinaksi
3. Öljyä matalareunainen piirasvuoka ja painele taikina siihen ohuesti
4. Asettele päärynäviipaleet pohjan päälle
5. Murusta aurajuusto päärynöiden päälle
6. Vatkaa sekaisin creme fraiche, muna ja sokeri ja lusikoi tasaisesti piirakan päälle
7. Paista noin 20-25min tai kunnes creme fraiche ei hytky ja pinta on saanut kauniin värin 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti