torstai 4. helmikuuta 2010
Naudanlihaa ja paksoita
Paksoi eli bok choy eli pak choi on kiinankaalia muistuttava mutta maultaan pehmeämpi ja mielenkiintoisempi vihannes. Välillä sitä löytää tavallistenkin ruokakauppojen hyllyiltä, tällä kertaa sitä sattui kuitenkin matkaan aasialaisten elintarvikkeiden myymälästä, brahenkadun China Marketista Turusta. Ohje on symbioosi muutamasta samantyyppisestä.
Naudanlihaa ja paksoita
400g paksoita pestynä ja suikaloituna
2 rkl rypsiöljyä
1/2 kiinalainen yksikyntinen valkosipuli ohueksi siivutettuna
300g naudanpaistisuikaleita
2 rkl japanilaista ponzu-kastiketta tai vähäsuolaista soijakastiketta
1 rkl limettimehua
2 rkl miriniä (tai 1 rkl omenaviinietikkaa + 1 tl hunajaa)
1 rkl ruoko- tai muuta tummaa sokeria
1 rkl seesamiöljyä
kuivattua chiliä
rouhittua mustapippuria
1. kuumenna öljy wokissa
2. lisää chili ja mustapippuri, valkosipulit ja naudanliha ja ruskista kunnes liha alkaa luovuttaa nestettä ja on kauttaaltaan pintaruskeaa
3. lisä paksoisuikaleet ja loput mausteet
4. tarjoa nuudelien tai riisin kanssa
tiistai 2. helmikuuta 2010
Sergio's on edelleen yksi Turun ravintolatarjonnan helmistä
Kävimme äidin syntymäpäivälounaalla jokirannan Sergio's:sa. Ennen lähellä pääkirjastoa kodikkaassa pikkutilassa sijainnit ravintola laajensi muuttaessaan Radissonin naapuriin, ja nykyinen ravintolatila on hurmaavan eloisa ja patinoitu. Italialaisiin viineihin (kuinkas muuten) painottuva viinilista ilahduttaa monipuolisuudellaan ja kaikenkaikkiaan paikasta löytyvät kaikki hyvän ravintolan tunnusmerkit: oma linja (oikeaa italialaista eikä mitään pseudoitalialaista kermaan upotettua tusinamättöä), persoonaa, sesonkiajattelua, kohtuumittainen ja vaihteleva lista, innovatiivisia muttei övereitä ruokalajeja, kaunis esillepano ja huolellisuus sekä ammattitarjoilijat "emmätiäharjoittelijoiden" sijasta.
Söin alkupalaksi medium-kypsennettyä pistaaseilla täytettyä ja paprikakastikkeella silattua tonnikalaa joka oli täydellistä. Pääruuaksi valitsin ravunpyrstöillä ja miedosti myös kahvilla maustetun tagliatellen, joka oli hurmaava yllätys: kahvi ei peittänyt muita makuja vaan säesti ja syvensi rapujen suorastaan lihaisaa aromia. Pasta oli laadukasta ja sen kypsyysaste oli suorastaan oppikirja-al dente. Myös aviomiehen chilistä lisäpotkua saanut pekonipasta ja alkupalana nautittu rapsakka bruschetta mista saivat kiitosta ja syntymäpäiväsankarin karitsanpotka grillatulla polentalla ja yllättävällä ja mehevällä päärynälisäkkeellä kuulemma toimi mainiosti. Sergio's osaa.
Poislähtiessämme bongasimme vielä viereiseen taloon saman yrittäjän yhdessä jonkin muun tahon kanssa perustaman Piccola Cantina -viinibaarin ja sen alakertaan avatun deli-tyyppisen pikkukahvilan joka tarjoaa myös arkilounasta. Tarjolla oli italialaisia pikkuherkkuja ja kuulemma Sergio'sin pääkokin valmistamaa jäätelöä. Tällaista lisää jokirantaa elävöittämään!
----------------
Tässä vielä kuva meikäläisen väsäämästä äidin synttärikakusta; kuorrutuksen kanssa tuli hieman kiire mistä syystä reunat eivät ole aivan peitossa. Kakun ohje on blogattu jo aiemmin, kyseessä on vuodenvaihteen aikaan julkaistu suklaamarkiisikakku.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)