Kävimme tänään kiireisellä lauantailounaalla periturkulaisen pizzeria Dennis-ketjun alkuperäisessä ravintolassa linnankadulla. Normaalin ala carte -listan lisäksi ravintola tarjoaa kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi lähiruokakeskeistä erikoismenuta. Alku-, pää- ja jälkiruokavaihtoehtoja on kolme, ja ne hyödyntävät parhaita Lounais-Suomalaisia herkkuja Piipanojan kylmäsavulohesta Kolatun juustolan tuotteisiin, Rymättylän perunoihin ja nauvolaisiin omenoihin.
Valitsin alkuruuaksi kylmäsavulohibagelin salaattipedillä. Bagel oli tuore, vehnäisen herkullinen, sopivasti paahdettu ja kylmäsavulohi tuoretta ja herkullista. Bagel ei ole markettitavaraa vaan tällä alueella leivottua - parempaa kuin esim. Arnolds-ketjun vastaava vehnä-unikonsiemenbagel. Pääruokana söin karitsan paahtopaistia (kypsyys täydellinen, liha tavallisella veitsellä leikattavan mureaa) jonka kyljessä tarjottiin täydellisimmät perunat, joita olen koskaan ravintolassa saanut: Rymättylän perunaa lohkoina rosmariinilla maustettuina. Pinnalta rapeita, sisältä pehmeitä muttei jauhoisia eikä kumisia. Jälkiruoaksi valitsin "paikalllista" suklaa-appelsiinijäätelöä jota sain reilun kolmen pallon annoksen. Maku oli tummasuklaisen syvä, appelsiiniaromia juuri sopivasti eikä esanssin häivääkään. Tiedustellessani mistä moinen paikallinen herkku oli peräisin tarjoilija kertoi että tekevät jäätelön itse! Pärjäsi ehdottomasti vertailussa jopa Nuvolen ja Pappagallon vastaaviin.
Kaikkein ällistyttävintä tässä lähiruokamenussa on hinta - 24 euroa! Varsinkin, kun ruuan laatu osoittautui fine dining -tasoiseksi! 24 eurolla saa siis varsin paljon vastinetta rahalleen ja tukee samalla paikallisia tuottajia. Ehdotankin seudun foodieita jättämään hetkeksi Turun hintavammat trendipaikat hautumaan ja hakeutumaan tämän positiivisen yllätyksen äärelle. Kymppiplus pizzeria Dennikselle!
lauantai 24. syyskuuta 2011
perjantai 23. syyskuuta 2011
Uunibroiler sataykastikkeella ja thaivihersalaatti
Maapähkinäisen kastikkeen kanssa tarjottavat satay-kanavartaat ovat monen aasiankävijän makea herkku. Hiukan helpommalla pääsee, kun muuttaa tämän ruokalajin uunivuoassa valmistettavaksi padaksi.
Uunibroiler sataykastikkeella
4 broilerinrintaleikettä pieneksi paloiteltuna
1 paprika suikaloituna
1 tl valkosipulimurskaa
1 tl inkivääritahnaa tai 2 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
4 rkl maapähkinävoita (mieluiten sokeritonta)
2 dl kookosmaitoa
2 pientä punaista mietoa chiliä silputtuna
2 tl kurkumaa
2 rkl ketjap manis -soijakastiketta
1 rkl tummaa sokeria
1. Kuumenna uuni 180 asteeseen
2. Yhdistä aineet uunivuoassa
3. Hauduta noin 30-40min tai kunnes kypsän mehevää ja pinnalta ruskehtunutta
Thaivihersalaatti:
1/2 kurkku paloiteltuna
100g ituja
friseesalaattikerä revittynä
sileälehtinen salaattikerä revittynä
1 pieni omena paloiteltuna
3 kevätsipulinvartta hienonnettuna
Salaatinkastike:
5 rkl oliiviöljyä
1,5 rkl sitruunamehua
1 tl thai sweet chili saucea
1 tl soijakastiketta
mustapippurirouhetta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)