torstai 13. lokakuuta 2011

Lemon drops the salmon eli kipakka teriyakilohi


Turun ruokamessuilla oli ilahduttava löytö: salolainen Heinän puutarha myi itsekasvattamiaan chilejä - ja lajikkeissa löytyi! Tulisuusaste vaihteli lempeästä kakkosesta aina kymppiplussan Naga Morichiin. Puutarhan väki tarjosi myös maistiaisia messuilla: itse kokeilin meksikolaista guajillaa joka oli melkoisen mehevä (voimakkuus 2-4) ja klassikko Aji Cristalia joka poltteli kirkkaasti ja pitkäkestoisesti. Lemon dropia (voimakkuus 8) ostin keltaisena versiona kotiinkin, ja pitihän sille sitten käyttöäkin keksiä. Tässä aviomiehen mielestä "parhaassa uunilohessa ikinä" maistuvat japanilaiset aromit sekä juuri sopivasti tuo makeahkon kipakka lemon drop. Osta siis rohkeasti voimakas tuore chili ja käytä se tähän - raaputtamalla viipaleet pois ennen nautiskelua varmistat, ettei kenenkään suu pala liikaa. Kuvassa messuilta ostettua chilisato (ostin myös yhden Naga Morchin jota sitten piti leikatun sormenkynnen kokoinen pala maistaa - polte ei ollut noin pienessä nokareessa sietämätön, mutta kesti puoli tuntia!).

Lemon drops the salmon eli kipakka teriyakilohi

Kahdelle syöjälle sopiva pyrstöpala tuoretta merilohta


Marinadi:
rouhittua mustapippuria
rouhittua merisuolaa
1 tuore chili ohuiksi renkaiksi viipaloituna
3 rkl yuzu- tai sitruunamehua
4 rkl teriyakikastiketta


kasviöljyä


1. Yhdistä marinadiaineet
2. Öljyä uunivuoka
3. Päällystä lohi marinadilla (varmista että chiliviipaleet jakaantuvat tasaisesti kalan päälle) ja pirskota kasviöljyä päällimmäiseksi
4. Anna maustua noin puolitoista tuntia
5. Kuumenna uuni 180 asteeseen
6. Paista noin 20-30min kunnes kypsää
7. Poista chiliviipaleet 
8. Tarjoa uunikasvisten, riisin tms kanssa 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti