keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Suklaakuorrutetut suklaacupcaket



Pääsin vihdoin kokeilemaan uuden leivontakirjani "The Hummingbird Bakery Cookbookin" (ks. aiempi postaus) antia. Tein kirjan ohjeella suklaakuorrutettuja suklaacupcakeja, joiden pohja on paholaisenkakkua muistuttava pehmeä suklaakakkupohja. Koristeena käytin Dr Oetkerin viehättäviä Vinterströssel-koristeita. Käytin paperisia muffinssivuokia, joita kirjan kuvissakin näytti käytetyn. Omat vuokani osoittautuivat aika pehmeiksi, eli taikina painoi niitä hivenen turhan leveiksi. Olisikohan parempi käyttää kertakäyttöfoliovuokia? Kirjan mukaan tämä kuorrutemäärä riittää 12 cupcakeen, sitä jäi kuitenkin itselläni todella paljon yli. Paljonko sitä olisi oikein pitänyt läjätä kakkusten päälle? Nytkin tuntui että cupcaken korkeudesta puolet oli kuorrutetta. Ohje ei sisällä varsinaista suklaata lainkaan, vaan ainoastaan kaakaojauhetta, mutta hyvää oli joka tapauksessa.
Suklaakuorrutetut suklaacupcaket


100g vehnäjauhoja
20g kaakaojauhetta
140g fariinisokeria
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
40g suolatonta voita huoneenlämpöisenä
120ml täysmaitoa
1 muna
1/4 tl vaniljaesanssia


1. kuumenna uuni 170 asteeseen
2. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, sokeri, suola ja voi ja sekoita monitoimikoneella seosta kunnes sen koostumus on hiekkamainen
3. vispaa toisessa kulhossa yhteen maito, vaniljaesanssi ja muna
4. kaada munaseoksesta puolet jauhoseokseen, käytä monitoimikonetta hetki normaaliteholla, käännä sitten isolle teholle hetkeksi jotta kokkareet hajoavat
5. vähennä vispaustehoa ja kaada hitaasti loput munaseoksesta taikinaan, jatka sekoittamista muutama minuutti kunnes taikina on pehmeä ja tasaista (varo ylivispaamista)
6. Lusikoi seos cupcake/muffinssivuokiin niin, että vuoista on täynnä noin 2/3
7. paista uunissa noin 20-25min (omassa uunissani jopa alle 20min riitti aivan hyvin) tai kunnes taikina tuntuu pesäsienimäiseltä eli ponnahtaa takaisin sitä sormella painaessa, ja sisään työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa
8. jäähdytä


Kuorrute:
300g tomusokeria
100g voita huoneenlämpöisenä
40g kaakaojauhetta siivilöitynä
40ml täysmaitoa


Vispaa sokeri ja voi vaahdoksi mieluiten käyttäen monitoimikonetta. Vähennä tehoa ja ala lisätä maitoa muutama teelusikallinen kerrallaan. Kun kaikki maito on sekoittunut, nosta tehot nuppiin ja vispaa kunnes seos on kevyttä ja ilmavaa (tähän menee noin 5min). Mitä kauemmin vispaat, sitä keveämpää kuorrutteesta tulee. 






Valkosipuli-persiljarisotto



Risotto on fiksua ruokaa. Nopeaa, helppoa ja loputtomasti muunneltavissa. Käy sekä juhlaan alkuruuaksi että arkeen lounaaksi tai päivälliseksi, ainesten kanssa voi hifistellä (esim. shampanjarisotto) tai pitäytyä hyvissä perusyhdistelmissä (esim. kinkku+herne).

Risotto ei tarkoita keitettyä riisiä, johon on sotkettu muita aineksia, vaan risoton jujuna on paitsi kuullottaa riisi pannulla, kypsentää se imeyttämällä kuumennettua liha- tai kasvislientä riisinjyviin. Koostumus ei saa muistuttaa liisterimäistä riisipuuroa, mutta keitoltakaan se ei saa näyttää. Risotto on juuri sopivaa, kun se haarukkaa ylösalaisin kääntämällä tipahtaa haarukasta pienellä viiveellä mutta jättämättä haarukkaan mitään muuta kuin hiukan nestettä. Kaikissa klassisissa risotto-ohjeissa on parmesaania ja voinokare, jotka lisätään kypsentämisen lopussa antamaan paitsi makua, myös kiiltoa ja "liimaa" riisinjyvien väliin.

Kokeilin tänään Gordon Ramsayn "Sunday Lunch" -kirjan ohjetta wild garlic & parsley risotto. Nuorta villivalkosipulia ei keskellä Suomen talvea ole saatavilla, joten käytin kiinalaista yksikyntistä valkosipulia joka on tavallista valkosipulia miedompaa. Sileälehtipersiljakin vaihtui lähikaupan valikoimaperusteisista syistä tavalliseen persiljaan, mutta lopputulos oli silti herkullinen ja uskoisin sen olevan hyvin lähellä alkuperäistä.

Valkosipuli-persiljarisotto


1,3 litraa kana/kasvislientä
3 rkl oliiviöljyä
3-4 villivalkosipulinkynttä hienonnettuna (käytin 3/4 pienestä yksikyntisestä kiinalaisesta valkosipulista raastettuna) 
4 salottisipulia hienonnettuna
350g risottoriisiä (esim. Carnaroli)
merisuolaa ja juuri rouhittua mustapippuria
muutama voinokare
100g parmesaania (käytin noin 70g)
kourallinen lehtipersiljaa silputtuna (käytin 1 ruukun tavallista persiljaa)


1. kuumenna kana/kasvisliemi kiehuvaksi (pienennä sitten lämpöä ettei liikaa haihtuisi toim. huom.)
2. kuumenna oliiviöljy pannussa (iso korkeahkoreunainen paistinpannu on hyvä toim. huom. ja lisää valkosipuli ja salottisipulisilppu
3. kypsennä 2-3min kunnes sipulit ovat pehmenneet
4. lisää riisi ja kääntele pannulla kunnes riisinjyvät näyttävät läpikuultavilta
5. ala lisätä kuumaa lientä kauhallinen tai kaksi kerrallaan riisiin ja sekoittele rauhallisesti (kätevä tapa on heilutella pannun pohjaa myöten kapea lastaa, näin riisinjyvät sekoittuvat pohjaa myöten liemeen toim. huom.)
6. kun suurin osa liemestä on pannulla, ala maistella riisiä säännöllisin väliajoin kunnes se on sopivaa; riisin tulee olla al dente eli kypsää mutta jyvän keskellä sitkeämpi kohta
7. kun riisi on kypsää, ota pannu pois liedeltä
8. lisää voi ja sekoittele se risottoon; lisää sitten persilja ja parmesaani
9. tarjoa heti parmesaanin kanssa